sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Revontuliennuste 15.10–18.10.2017

Vain himmeitä revontulia on odotettavissa.
Kuva © Tampereen Ursa ry.
Auringon aktiivisuus on ollut viimeksi kuluneen vuorokauden aikana vähäistä. Aktiivisia alueita ja niihin liittyviä auringonpilkkuja ei ole ollut. Aurinkotuulen nopeus saavutti maksiminopeuden 758 km/s, mikä on kohtuullisen suuri vauhti mikä johtui aurinkotuulen harventuneesta alueesta.

Maapallon magneettikentässä koettiin G1-luokan magneettinen myrsky joka kuitenkin laantui iltaa kohti. Lähiavaruuden magneettikenttä saavutti kokonaisvoimakkuuden maksimin 8 nT ja eteläsuuntainen komponentti -7 nT magneettisen myrskyn aikana. Energisiä (>2 MeV) elektroneja oli runsaasti, vuon tiheys oli 32 632 pfu.

Yön 13./14. ajalta raportoitiin nähdyn revontulia lähinnä Helsingin ja Vaasan seuduilla. Tämä selittyy pilvisyystilanteella, sillä muualla maassa pilvipeite oli totaalisen kattava.

Ennuste

Auringon aktiivisuuteen ei oleteta ennustejakson aikana suuria muutoksia. Maapallon magneettikentän odotetaan olevan aluksi rauhaton mutta asettuvan hiljalleen tulevien vuorokausien aikana.

Yö 15./16. on revontuliyö Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Kp-indeksin odotetaan kohoavan maksimiarvoon 4 jo tämä vuorokauden viimeisinä tunteina. Lapissa revontulet ovat kirkkaita, jonkin verran loimuavia ja säteitä muodostavia. Pohjois-Suomessa revontulet ovat hyvin näkyviä mutta rahallisia kaaria joissa voi näkyä vähäistä säteiden muodostumista. Keski-Suomessa nähtäneen himmeähköjä rauhallisia kaaria ja Etelä-Suomessa vähäistä revontulivaloa kaarina tai harsona.


Yöt 16./17 ja 17./18. ovat hyvin rauhallisia Kp-indeksin odotetaan kohoavan maksimiarvoon 3 aamuyön tunneiksi. Tällöin Lapissa ja Pohjois-Suomessa nähtäneen rauhallisia reposia joissa aika ajoin näkyy vähäistä säteiden muodostumista. Keski-Suomessa voittaneen nähdä himmeitä revontulikaaria tai harsoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.