lauantai 6. tammikuuta 2024

Revontuliennuste 6. – 9.1.2024

Avaruussään yksitoikkoisuus näyttää jatkuvan edelleen. Auringossa on kyllä runsaasti pilkkuja ja pilkkuryhmiä mutta ne ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta rauhallisia alfa- ja beeta -luokan pilkkuryhmiä. Vain AR 13536 on beeta–gamma -luokkaan määritelty, joten siltä voidaan odottaa hieman aktiivisuutta lähiaikoina. Se sijaitsee pohjoisella pallonpuoliskolla ja lähestyy näkyvän kiekon keskilinjaa, joten jos lähiaikoina tapahtuu tässä ryhmässä raju flarepurkaus ja siihen liittyvä CME, niin vaikutukset voivat tuntua myös maapallon magneettikentässä.

Maapallo kohtaa tämän ennusteen viimeisenä vuorokautena aurinkotuulen tihentymä, johon liittyy IMF-kentän suunnan muuttuminen kohti etelää. Tällä yksistään ei ole kovinkaan suurta vaikutusta maapallon magneettikenttään, mutta CMEn saapuessa sen varatut hiukkaset pääsevät tunkeutumaan magneettikenttään suhteellisen helposti.

Ennuste

Yö 6./7. on hyvin rauhallinen. Ennustetuista Kp-indeksin luvuista voidaan päätellä, että revontulet ovat mahdollisia vain Pohjois-Lapissa. Sielläkin ne ovat hyvin rauhallisia vöitä tai kaaria.

Yö 7./8. muodostunee hieman aktiivisemmaksi kuin edellinen yö. Revontulia voitaneen odotella Lapissa ja jossain määrin Pohjois-Suomessa. Aktiivisin ajankohta on molemmin puolin puolta yötä.

Yö 8./9. Maapallon kohtaama aurinkotuulen tihentymä voi aktivoida revontulia sen verran, että niitä nähtäneen Lapissa ja mahdollisesti Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa niiden näkyminen voi olla mahdollista mutta todennäköisyys ei tässä vaiheessa näytä kovinkaan merkittävältä. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.

 

 

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Revontuliennuste 3. – 6.1.2024

Selkeä sää on mahdollistanut revontulien näkymisen lähes koko maassa edeltävän ennusteen aikana. Maapallo kohtasi heikohkon CME-pilven 1.1. päivän iltana ja se näkyi myös revontulina. Taivaanvahtiin saapuneiden ilmoitusten mukaan kirkkaimmat hetket koettiin kello 23 aikoihin, jolloin CMEn ennustettiin törmäävän maapallon magneettikenttään. Taivaanvahtiin on tullut tähän mennessä 15 havaintoilmoitusta illan ja yön havainnoista. Tampereellakin nähtiin himmeähkö revontulikaari lähes koko yön.

Avaruussää näyttää jatkuvan suhteellisen rauhallisena ja tavanomaisena. Suurempia häiriötilanteita ei pitäisi kehittyä. Pieni mahdollisuus muutokselle on kuitenkin olemassa, sillä eilen iltapäivän alussa Auringosta irtosi pienehkö CME-pilvi ja jos se kohtaa parin vuorokauden kuluttua maapallon, niin silloin ainakin jonkinlaista revontuliaktiivisuutta voi kehittyä.

Ennuste

Yöt 3./4., 4./5. ja 5./6. muodostuvat rauhallisiksi. Ennusteiden mukaan indeksien lukemat pysyttelevät matalissa lukemissa jokaisen yön aikana, joten lähinnä Lapissa on edes tavanomaiset mahdollisuudet nähdä revontulia. Etelämpänä mahdollisuus on hyvin pieni, mutta ei kuitenkaan niin pieni, että jättäisin kameran akun lataamatta. Jonkinlainen valmius revontulien bongaamiseen on hyvä pitää yllä, sillä tilanne voi muuttua nopeastikin.

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Revontuliennuste 31.12.2023 – 3.1.2024


 

Maapallo on kohtaamassa aurinkotuulen tihentymän lähimmän seuraavan parin vuorokauden aikana. Tihentymän aikaan hiukkasnopeus on keskiarvossaan (noin 350 km/s) tai hieman sen alle ja tiheys noin kaksinkertainen normaaliin verrattuna. Tällä kertaa tihentymään ei liity IMF-kentän suunnan vaihtumista, vaan se pysyttelee kohti pohjoista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maapallon kohtaaman magneettikentän suunta olisi kaiken aikaa pohjoiseen. Tällaisessakin tilanteessa aika ajoin magneettikenttä on vuoroin pohjoiseen ja vuoroin etelään, riippuen vähäisistä paikallisista vaihteluista, joita eri mallinnuksissa ei pystytä huomioimaan. Esimerkiksi tätä kirjoittaessani magneettikenttä on 4,17 nT (pohjoiseen), mutta 75 minuutin kuluttua se on -2.94 nT (etelään) ja lukiessasi tätä, kentän suunta ja voimakkuus on jotain aivan muuta.

Ennuste

Yö 31./1. on suhteellisen rauhallinen. Revontulet ovat todennäköisiä Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa niiden mahdollisuus on suhteellisen hyvä mutta etelämpänä niitä tuskin nähdään.

Yö 1./2. on edellistä yötä aktiivisempi. Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulien mahdollisuus on hyvä jo alkuillasta lähtien. Etelämpänä Keski- ja Etelä-Suomessa niitä nähtäneen aamuyön aikana ainakin jossain määrin. Aivan etelärannikolla niiden mahdollisuus on hyvin pieni.

Yö 2./3. näyttäisi muodostuvan rauhalliseksi aivan Pohjois-Lappia lukuun ottamatta, jossa revontulien mahdollisuus on tavanomainen. Muualla maassa revontulet eivät ole todennäköisiä.

 

torstai 28. joulukuuta 2023

Revontuliennuste 28. – 31.12.2023

Lähiavaruuden avaruussää näyttää muodostuvan suhteellisen rauhalliseksi seuraavaien vuorokausien ajaksi. Ennustetut Kp-indeksin lukemat pysyttelevät maltillisissa lukemissa (2–3), joten räväkämpiä revontulia ei ole odotettavissa. Auringossa on kuusi pilkkuryhmää mutta yksikään niistä ei ole erityisen aktiivinen, joten voimakkaita flarepurkauksia ei ole odotettavissa.

Yöt 28./29, 29./30. ja 30./31. ovat tavanomaisia. Revontulet ovat mahdollisia Lapista Keski-Suomeen, mutta niiden todennäköisyys ei ole kovinkaan suuri ainakaan alueen eteläosassa. Etelä-Suomessa revontulia tuskin nähdään.

maanantai 25. joulukuuta 2023

Revontuliennuste 25. – 28.12.2023

Auringossa on ollut kohtuullisen runsaasti flarepurkauksia mutta niiden voimakkuudet ovat olleet C- ja M-luokaa. Suurin osa purkauksista on tapahtunut pilkkuryhmässä AR 13529 Auringon eteläisellä pallonpuoliskolla. Huolimatta runsaasta aktiivisuudesta, purkauksilla ei ole juurikaan merkitystä maapallon lähiavaruudessa olevan avaruussään tilaan. 

SWPC:n mallinnuksen mukaan lähivuorokausien maapallon kohtaama aurinkotuuli on harvaa ja hieman keskimääräistä nopeampaa. Eilen (24.12.) Auringossa tapahtui potentiaalinen täyshalo CME-purkaus, jonka nopeusmediaani on yli 1600 km/s. CME saavuttanee maapallon kiertoradan hieman yli vuorokaudessa, joten se vaikutukset pitäisi tuntua jo tänään iltapäivällä.

Ennuste

Yö 25./26. Viimeksi julkaistun Kp-ennusteen mukaan yö olisi erittäin rauhallinen ja revontulet olisivat mahdollisia vain Pohjois-Lapissa. Kuitenkin, jos CME-pilvi kohtaa maapallon magneettikentän viimeistään tänään alkuillasta, revontulet voivat olla mahdollisia koko maassa.

Yö 26./27. Jälleen Kp-ennuste lupailee rauhallista yötä ja revontulia korkeintaan Pohjois-Lappiin. Jos CME-pilven törmäys on kuitenkin aiheuttanut edellisenä yönä magneettisen myrskyn, tämäkin yö voi olla rauhaton ja revontulia voitaneen nähdä suhteellisen laajalla alueella Lapista Keski-Suomeen.

Yö 27./28. Mahdollisen CME-pilven aiheuttama häiriötila on laantunut. Alkuillasta maapallon kohtaa kuitenkin aurinkotuulen tihentymän, johon liittyy IMF-kentän suunnan muuttuminen kohti pohjoista. Muutos aiheuttanee magneettista rauhattomuutta, joten revontulet ovat mahdollisia aina Etelä-Suomea myöten.

perjantai 22. joulukuuta 2023

Revontuliennuste 22. – 25.12.2023

Maapallon kohtaama aurinkotuuli saavuttaa maksimitiheytensä tänään ja on sen jälkeen laskemassa. Toistaiseksi mitään häiriötekijää ei ole tiedossa, joten seuraavat kolme vuorokautta näyttävät kohtuullisen rauhallisilta.

Ennuste

Yö 22./23. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Myös Keski-Suomessa aamupuolella yötä on pieni mahdollisuus revontulien näkymiselle. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.

Yöt 23./24. ja 24./25. ovat ensimmäistä yötä rauhallisempia ja vain Lapissa on jonkinlainen mahdollisuus nähdä revontulia. Muualla Suomessa revontulien näkyminen on epätodennäköistä.

tiistai 19. joulukuuta 2023

Revontuliennuste 19. – 22.12.2023

Viime ennusteessa kerrottu magneettinen myrsky alkoi noin vuorokautta ennustettua myöhemmin. Se on jatkunut vaihtelevalla voimakkuudella tähän aamuun asti. Jonkin verran vielä magneettikentässä saattaa esiintyä rauhattomuutta, joka kuitenkin laantuu hiljalleen lähivuorokausien aikana.

Tältä näytti revontulet 17./18. välisenä yönä Tampereella. Kuva edustaa kylläkin revontulien kirkainta hetkeä, joten aivan koko yötä ei tällaista näkymää ollut. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Lähivuorokauden aikana maapallo kohtaa laajan tiheämmän aurinkotuulen vyöhykkeen, johon liittyy myös IMF-kentän suunnan vaihtuminen pohjoiseksi. Näillä muutoksilla ei ajatella olevan kovinkaan suurta vaikutusta maapallon lähiavaruuden tilaan, joka näyttäisi pysyttelevän rauhallisena useiden vuorokausien ajan.

Ennuste

Yö 19./20. on revontuliyö laajalla alueella Keski-Suomesta Lappiin. Etelä-Suomen pohjoisosassa saatetaan myös nähdä himmeitä revontulia suhteellisen matalalla pohjoisessa horisontissa. Tilanne näyttäisi jatkuvan aina aamuhämärään asti, joskin rauhoittuvan suuntaisesti.

Yö 20./21. Revontulet ovat mahdollisia Pohjois-Suomesta Lappiin alueella, Keski-Suomen pohjoisosassa himmeät revontulet ovat mahdollisia.

Yö 21./22. on sitten hyvin rauhallinen. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa mutta muualla niitä tuskin nähdään.

 

 

 

lauantai 16. joulukuuta 2023

Revontuliennuste 16. – 19.12.2023

Avaruussään tilanne on viimeisen vuorokauden aikana muuttunut merkittävästi, joten uusi ennuste on varmasti tarpeellinen. Maata kohti tulevat CME-pilvet ovat yhdistyneet ja niiden ennustetaan kohtaavan planeettamme tänään noin kello 17 aikaan. Hiukkastiheys kohoaa noin 60 ppcm3 ja niiden nopeus on noin 700 km/s. Pilven saapuminen aiheuttanee geomagneettisen myrskyn illan kuluessa, jonka seurauksena nähtäneen revontulia hyvin laajalla alueella.


Kreutzin ryhmään kuuluva komeetta nähtiin lähestyvän Aurinkoa 11.12. illalla. Auringon lämpö oli kuitenkin niin voimakas, että komeetta ei selvinnyt perihelinsä ohituksesta vaan haihtui kokonaisuudessaan juuri ennen ratansa Aurinkoa lähinnä olevaa pistettä. Video SOHO.

Ennuste

Yö 16./17. on revontuliyö. Illan pimetessä selkeillä alueilla voidaan nähdä revontulia koko maassa, mahdollisesti myös etelärannikolla. Iltayön aikana magneettisen myrskyn voimakkuus kasvaa ja vielä ennen puolta yötä se saavuttaneen G2-tason, jolloin revontulet ovat mahdollisia myös Suomen lahden eteläpuolella. Aamun lähestyessä myrsky laantunee jonkin verran, vaikka revontulia nähdään edelleen Keski-Suomen leveydelle asti. Myrskyn aikana Etelä-Suomessa on mahdollista nähdä revontulikruunu keskitaivaalla.

Yö 17./18. Magneettikenttä on edelleen häiriintyneessä tilassa ja revontulia voitaneen nähdä myöhään illalla tai iltayöstä Etelä-Suomen taivaalla. Revontulet eivät kuitenkaan ole aivan yhtä kirkkaita kuin edellisenä yönä. Yön aikana revontulitoiminta heikkenee jonkin verran ja aamupuolella yötä revontulet ovat mahdollisia Keski- ja Pohjois-Suomen taivaalla.

Yö 18./19. näyttää muodostuvan hyvin rauhalliseksi, sillä revontulia nähtäneen lähinnä Lapissa. Pohjois-Suomessa niiden mahdollisuus on pieni. Yön revontuliaktiivisuuteen vaikuttanee kuitenkin aurinkotuulen tihentymä, joka ennusteen mukaan vaikuttaisi maapallon lähiavaruuden avaruussäähän tämän yön aikana. Kuinka paljon edellinen CME häiritsi tätä tihentymäspiraalia jää nähtäväksi? CME on voinut saada lisää hiukkasia tästä tihentymästä ja kun sen jälkipuolella aurinkotuulen tiheys on hyvin pieni ja hiukkaset ovat kohtalaisen nopeita, niin niiden vaikutus magneettikentän tilaan on edelleen vain arvailujen varassa.