keskiviikko 30. huhtikuuta 2025

Revontuliennuste 30.4. – 3.5.2025

Auringon aktiivisuus on hieman kasvanut eilisen aikana. M-luokan flarepurkauksia oli useita, voimakkain niistä M1,7 -luokkaa pilkkuryhmässä AR 14079. Mutta melkein samaan (M1,6) ylsi pilkkuryhmä 4078. Pilkkuryhmiä on kymmenen, mikä sekin jo sinällään kertoo Auringon olevan aktiivinen. Vähintään M-luokan flaretoiminnan odotetaan jatkuvan ainakin muutaman vuorokauden ajan.

Nämä himmeät revontulet havaittiin 29./30.4. yönä Tamperreen Ursan tähtitornilla. Kuva © Kari A. Kuure/Tampereen Ursa.
 

Edellä mainittu pilkkuryhmä 4079 on 28.4.2025 kiertynyt näkyviin Auringon itäreunalta ja on aika vaikuttavan näköinen. Koko sillä on tällä hetkellä jo 550 MH (miljoonasosaa) ja se on kasvanut hurjaa vauhtia eilisen aikana, kasvua oli peräti 440 MH.

Pilkkuryhmä on magneettisesti luokiteltu beeta–gammaksi ja rakenteellisesti se on EHI-tyyppiä (magneettisesti kaksinapainen, pituus 10 –15°, penubra symmetrinen ja yksittäisten pilkkujen sijoittuminen on välimuotoista). Pilkkuryhmä ei vielä ole paljain silmin nähtävissä, mutta jos kasvu jatkuu samaa hurjaa vauhtia, niin sen tarkkasilmäisimmät voivat bongata mahdollisesti jo tänään. Eilen otetussa SDOn ottamassa HMI ja AIA 1600 kuvissa pääpilkun umbrassa on voimakas ”valosilta”, siis plasmaputki, joka kurottuu umbran yli.

Kapea, pohjoisesta ekvaattorin yli etelään ulottuva korona-aukko ylitti Auringon keskimeridiaanin. Se alkaa lähestyä aluetta, jossa se voi vaikuttaa maapallon lähiavaruuden avaruussäähän negatiivisella polariteetillaan. Kapeutensa vuoksi sen vaikutus on kuitenkin lyhytaikainen ja se rajoittunee enintään parin vuorokauden ajalle.

Aurinkotuulen nopeus saavutti eilen maksimilukeman 1 148 km/s. Energisten elektronien määräksi geosynkronisella radalla mitattiin 698 pfu, joka ei ole kovin korkea määrä. Silti se voi sopivissa olosuhteissa olla aivan riittävää revontulien tuottamiseen. Viime yönä himmeitä revontulia havaittiinkin Tampereella lähellä pohjoishorisonttia. Revontulisäteiden huiput olivat Auringon valaisemia, joten ne näkyivät hennon sinipunaisina. Sininen väri syntyy typpimolekyyleissä, jotka virittyvät auringonvalosta.

Ennuste

Tähän ennusteeseen sisältyy hieman tavanomaista enemmän epävarmuustekijöitä, joten selkeiden öiden sattuessa ainakin himmeitä revontulia voidaan havaita laajasti.

Yöt 30./1., 1./2. ja 2./3.

Maapallon magneettikentän ennustetaan pysyttelevän rauhallisessa tilassa, joten revontuliakaan ei Lappia lukuun ottamatta ole odotettavissa. Lapissa yöt ovat jo niin valoisia, että revontulien pitäisi olla todella kirkkaita näkyäkseen. Eteläisimmillä leveysasteilla Keski- ja Etelä-Suomessa tavanomaisemmat revontulet vielä näkyisivät, mutta sellaisia syntyy vain suhteellisen voimakkaiden häiriöiden tai heikoimpien magneettisten myrskyjen aikana ja niitä ei siis ole odotettavissa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.