Auringon itäreunalle on parina viime vuorokautena kehittynyt korona-aukko, jonka koko on kasvanut. Aukon polariteetti on positiivinen (magneettivuon suunta on poispäin Auringosta, magneettinen pohjoisnapa). Aurinkotuulen nopeus aukossa on noin 800 km/s.
Geostationäärisellä radalla on havaittu energisten elektronien määrän kasvu, ja se oli maksimissaan eilen kello 16.36 UTC noin 1 130 pfu. Protonien määrä on pitkäaikaisen taustan tasolla (~keskiarvossaan).
Elektronien (> 2 MeV) määrän kasvun ennustetaan jatkuvan
vielä tämän vuorokauden ja mahdollisesti huomisen aikana. Energisten protonien
(>10 MeV) määrä saattaa nousta nykyisestä arvostaa jonkin verran mutta ei
kuitenkaan kohoa heikomman säteilymyrskyn (S1) tasolle.
Maapallon lähiavaruuden avaruussäähän vaikuttaa 1.3.
lähtenyt CME, jonka odotetaan kohtaavan maapallon tänä iltana. Kohtaamisen arvioidaan
aiheuttavan magneettisen myrskyn ensiyön aikana. Magneettisella myrskyllä on
pieni mahdollisuus kehittyä G2-luokan myrskyksi, vaikka se ei ole kovinkaan
todennäköistä.
Ennuste
Yö 4./5. Revontulet ovat mahdollisia jo alkuillasta
illan hämärtyessä yöksi. Tällöin revontulia voitaneen nähdä Lapista alkaen laajalti
aina Etelä-Suomea myöten. Revontuliaktiivisuus jatkuu koko pimeän yön ajan ja
viimeiset tulet nähtäneen aamuhämärän aikana. Jos magneettinen myrsky kehittyy
G2-luokkaan, revontulet ovat mahdollisia myös Baltian pohjoisosassa.
Yö 5./6. Magneettinen myrsky on tässä vaiheessa jo
laantunut ja magneettikenttä on ennusteen mukaan tavanomaisessa tilassa. Jos
ennuste toteutuu, silloin revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja
Pohjois-Suomessa on pieni mahdollisuus niiden näkymiseen. Magneettiset myrskyt
kuitenkaan laantuvat hitaasti, etenkin jos ne ovat olleet voimakkaita
(>=G2). Tästä syystä revontuliharrastajien tulisi olla varuillaan myös tämä
yön aikana aina Keski-Suomea leveydelle. Näin erityisesti silloin, jos magneettisen
myrskyn alkaminen siirtyy 5.3. vuorokauden puolelle.
Yö 6./7. Revontulet ovat mahdollisia lähinnä Lapissa,
Pohjois-Suomessa on pieni mahdollisuus reposten näkymiselle. Etelämpänä
revontulia tuskin nähdään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.