tiistai 24. joulukuuta 2024

Revontuliennuste 24. – 27.12.2024

Aurinko on ollut viimeksi kuluneen vuorokauden aikana kohtuullisen aktiivinen. Pilkkualueita on 12 ja niistä AR 13932 on ollut aktiivisin. Voimakkain flarepurkaus alueelta oli M8,9-luokkaa kello 11.12 UTC aikaan. Purkaus oli impulsiivinen ja siihen liittyi R2-tyypin radiosäteilypurkaus, joten se on ilmeisesti tuottanut suhteellisen voimakkaan CME-purkauksen. Se havaittiinkin SOHO/LASCO kameroilla ja luokiteltiin halo(IV) typpiseksi. Tihein purkaus suuntautui etelään maapallon suunnasta. Maapallo tulee kohtaamaan CMEn heikommat osat, kun ne saapuvat kiertoradallemme arviolta myöhään 25. tai 26. päivän aamuna. Kohtaamisen seurauksena voi kehittyä G1-luokan magneettinen myrsky, joka näkyy tuoreimmissa Kp-indeksin ennusteissa.

Sama pilkkualue tuotti myös M4,7 -luokan purkauksen kello 00.24 UTC tämän vuorokauden puolella. Toistaiseksi siitä ei ole saatavissa tarkempia yksityiskohtia. Näyttää kuitenkin siltä, että maapallon lähiavaruudessa jälleen on tulossa suhteellisen pitkä tauon jälkeen mielenkiintoisia tapahtumia.  Mainittu pilkkualue on luokiteltu beeta–gamma–delta:ksi, joten siltä odotetaan lisää voimakkaita flarepurkauksia noin 10 % todennäköisyydellä.

Pari muutakin pilkkuryhmää on aktiivisia ja ne on luokiteltu (3928) beeta–gamma:ksi ja (3933) beeta–delta:ksi. Näitä pilkkuryhmiä tulisikin pitää silmällä lähitulevaisuudessa, sillä ne voivat vielä jatkaa kasvuaan ja kehittyä magneettisesti monimuotoisimmiksi, jolloin niiden aktiivisuuskin voi lisääntyä.

Ennuste

SWPC:n mallinnuksessa Maata kohti tuleva CME-pilvi saavuttaa planeettamme kiertoradan 25.12. päivän iltana Suomen aikaa. CME-pilven ohitus on nopea ja terävä. Aurinkotuulen hiukkastiheys kohoaa hyvin nopeasti vähintään kymmenkertaiseksi lähtötasosta (normaalista), joten isku voi aiheuttaa merkittävän magneettisen myrskyn, joka alkaa hyvin äkillisesti joulupäivän iltana. Millaiseen tilaan pilven ohitus jättää Maan magneettikentän, on sitten eri juttu.

Yö 24./25. muodostuu rauhalliseksi. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa, vaikka ne eivät erityisen kirkkaita siellä olisikaan. Etelämpänä revontulien mahdollisuus on hyvin pieni.

Yö 25./26. Saapuva CME-pilvi saa magneettikentän myrskyämään vähintään G1 luokan voimalla. Revontulet ovat mahdollisia koko maassa. Jos saapuva CME-pilvi saapuu mallinnuksen mukaan varhain illalla, revontulia voidaan nähdä jo alkuillasta. Jos saapuminen tapahtuu hieman myöhemmin, revontulien ilmaantuminen taivaalle tapahtuu myös myöhemmin illalla tai yöllä. Magneettinen myrsky menee muutamassa tunnissa ohi mutta paluu normaaliin kestää varmasti pitempään, joten revontulia Keski-Suomen leveydelle asti voitaneen nähdä aamuun asti.

Yö 26./27. on sitten jälleen normaalin rauhallinen. Tämä tosin riippuu siitä, kuinka monta ja millaisia CME-pilviä kohtaa planeettamme magneettikentän. Aktiivisilla pilkkuryhmillä on taipumus tuottaa voimakkaimman flarepurkauksen jälkeen vielä useampia hieman heikompia purkauksia ja niihinkin saattaa liittyä CME-pilvien purkauksia, joskin heikompina versioina. Tarkkaillaan tilannetta ja jos on tarve muuttaa ennustetta tämän yön osalta, niin palaan asiaan ennen seuraavaa ennustetta.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.