keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Revontuliennuste 16. – 19.10.2029

Maapalloa on lähestymässä heikko CME-plasmapilvi ja sen odotetaan saavuttavan planeettamme vielä tämän päivänä aikana. Saapuessaan se voi aiheuttaa magneettikenttään jonkinlaisen häiriötilan, Kp-indeksin ennusteen mukaan jopa G1-luokan magneettisen myrskyn. Myrsky kuitenkin näyttäisi laantuvan jo ennen kello 21 Suomen aikaa.

Näin vaatimattomat revontulet tallentuivat Tampereen Ursan tähtitornin pohjoiskameraan yönä 15./16. Kirkas kuutamo myös vaalensi taustataivasta. Kuva © Kari A. Kuure /Tampereen Ursa.

Auringossa on yhdeksän pilkkuryhmää, joista kaksi on jonkin verran aktiivisia ja ne on luokiteltu beeta – gamma:oiksi. Molemmille ryhmille ennustetaan 5 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkaus ja 20 % todennäköisyyttä M-luokan purkaukselle lähiaikana.

Revontulien havaitsemista häiritsee täysikuu, joka on 17.10 kello 14.26. Kirkkaudellaan se vaalentaa taustataivasta, joten kontrastiero revontuliin kapenee merkittävästi tämän ennustejakson aikana.

Ennuste

Yöt 16./17., 17./18. ja 18.19. muodostuvat hyvin rauhallisiksi. Ensimmäisenä yönä revontulet ovat Lapin lisäksi mahdollisia Pohjois-Suomessa. Seuraavina öinä todennäköisyys pienene myös Pohjois-Suomessa ja vain Pohjois-Lapissa on edes jonkinlaiset mahdollisuudet niitä havaita. Kaiken lisäksi kirkas kuutamo heikentää muutoinkin himmeänä näkyvien revontulien näyttävyyttä siellä missä revontulia voisi nähdä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.