Edellisen ennusteen viimeyön kahdesta vaihtoehdosta näyttää jälkimmäinen toteutuneen, sillä Tampereenkin taivaalla kohtalaisen kirkkaat revontulet olivat aamuyöllä nähtävissä. Tosin kirkas täysikuu vaalensi taustataivasta ja kontrasti revontulien ja taivaan välillä oli pieni. Nyt sitten mennään lähivuorokaudet kohtalaisen harvassa aurinkotuulessa. Harvan aurinkotuulen hiukkasnopeus on korkeahko, noin 500 km/s, ja IMF-kenttää on juuri kääntynyt etelään, joten edellytykset magneettikentän häiriöille ja jopa myrskylle on olemassa lähivuorokausien aikana.
Ennuste
Yö 29./30. muodostunee revontuliyöksi. Kp-indeksin lukeman odotetaan kohoavan myrskylukemaan aamupuolella yötä ja tilanne jatkuu aamuun asti muuttumattomana. Revontulet ovat mahdollisia koko Suomessa, joskin aivan etelässä niiden näkyvyys kuutamossa voi olla heikohko.
Yö 30./31. on ensimmäistä yötä hieman vaisumpi. Revontulet ovat edelleen mahdollisia koko maassa, joskin aivan eteläisillä leveyksillä niiden näkymisen todennäköisyys on pieni. Mahdollisten revontulien kirkkain vaihe sijoittunee aamuyön ensimmäisille tunneille.
Yö 31./01. on jälleen edellistä yötä rauhallisempi. Revontulet ovat mahdollisia Lapista Keski-Suomeen ja kenties Etelä-Suomen pohjoisosaan, mutta etelärannikolla niiden todennäköisyys on lähes olematon. Revontulet näyttävät olevan kirkkaimmillaan jälleen aamuyön ensimmäisten tuntien aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.