torstai 26. lokakuuta 2023

Revontuliennuste 26. – 29.10.2023

Auringossa on vain kaksi pilkkuryhmää ja nekin ovat rauhallisia alfa ja beeta -ryhmiin kuuluvia. Auringon toiminta on ollut viimeisten parin viikon aikana erittäin rauhallista. Merkitseekö se sitä, että aktiivisuusmaksimi olisi sivuutettu ja romahtanut minimin aikaiselle tasolle? Tällaisesta ei ole kyse, sillä aktiivisuusmaksimin aikaan on hyvin tavallista, että Auringon toiminnassa on pienehkö notkahdus. Tämä voi liittyä magneettikentän suunnan muutokseen ja siihen, että Auringon pallonpuoliskojen aktiivisuuden maksimi ajoittuu hieman eri aikoihin.

Auringosta avaruuteen ulottuvan IMF-kentän suunnan muutos kohti etelää tapahtunee 28. päivän kuluessa. Suunnan muutos on seurausta virtavaipan poimuttumisesta, joka aktiivisuusmaksimin aikoihin on voimakasta ja hyvin jyrkkää. Aurinkotuuli myös tiivistyy näihin poimuihin ekvaattoritasolla ja tiivistymisspiraalin jälkipuolella on eräänlainen ”tyhjiö”, aurinkotuulen tiheys on hyvin harvaa.

Ennuste

Yö 26./27. on rauhallinen. Päivän kuluessa aurinkotuulen hiukkastiheys on kasvussa, mutta yöhön mennessä se ei ole mitenkään epätavallisen korkea. Samaan aikaan aurinkotuulen nopeus pysyttelee maltillisissa lukemissa. Kp-ennusteen lukemat ovat alhaisia, joten himmeiden revontulien näkyminen Pohjois-Lapissa on mahdollista. Etelämpänä niitä tuskin nähdään.

Yö 27./28. on myös hyvin rauhallinen. Avaruussää pysyttelee samanlaisen kuin edellisenäkin yönä. Kp-ennusteessa on hieman korkeammat lukemat. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja jossain määrin myös Pohjois-Suomessa. Etelämpänä revontulet ovat epätodennäköisiä.

Yö 28./29. Edeltävän päivän aikana aurinkotuulen hiukkastiheys saavuttaa maksiminsa ja iltaa kohden tiheys alkaa vähetä, maapallo on joutumassa tihentymää seuraavaan ”tyhjiöön”. Jos muutos on ennusteen mukainen, yö muodostuu hyvin rauhalliseksi ja himmeät revontulet ovat mahdollisia vain Pohjois-Lapissa. Sen sijaan, jos muutos on nopea, se voi aiheuttaa Maan magneettikenttään häiriön ja revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Riippuu sitten mahdollisen häiriötilan voimakkuudesta, kuinka etelässä revontulia nähdään. Ainakin Keski-Suomen leveydellä kuunpimennyksen havaitsemisen ohella pohjoisen taivaan silmälläpitämistä voi suositella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.