keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Revontuliennuste 27. – 30.9.2023

Auringon ja lähiavaruuden avaruussään tilat ovat rauhoittuneet edellisen magneettisen myrskyn jäljiltä. Koettu myrsky oli epätavallisen voimakas (G2) ja sen seurauksena syntyneet revontulet näkyivät Suomessa lähes koko taivaalla, Etelä- ja Keski-Suomen taivaalla nähtiin revontulikruunut. Taivaanvahtiin on tällä hetkellä tietoja 18 paikkakunnalta mutta havaintoja tulee varmaan hieman lisää. Ilmeisesti Pohjois-Suomessa ja Lapissa oli pilvistä, sillä näiltä alueilta ei havaintoilmoituksia näytä tulleen. Myrsky aiheutui maapallon magneettikenttään törmännyt ennustettua paljon tiheämpi ja nopeampi CME-pilvi.


Yön 24./25. aikana nähtiin revontulia iltahämärästä aaamuhämärään. Revontulet olivat parhaimmillaan kirkkaita ja hyvin aktiivisia ja niissä esiintyi monia eri muotoja kaarista ja vöistä alkaen moninkertaisiin kierteisiin ja aitoihin. Tällä kertaa merkillepantaavaa on myös laikkujen kirkkauden värähtely, joka tosin oli hyvin hidasta. Tampereenseudullakin nähtiin revontulikruunu jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Lähivuorokausina avaruussään odotetaan pysyttelevän rauhallisessa tilassa. Näin ollen magneettisia myrskyjä ei ole odotettavissa. Tavanomaista rauhattomuutta kuitenkin esiintyy, joten aivan ilman revontulia ei tämänkään ennustejakso mene.

Ennuste

Yöt 27./28., 28./29. ovat rauhallisia. Ennustettujen indeksien lukemat pysyttelevät matalissa lukemissa ja toistaiseksi Maata kohti ei ole tulossa merkittäviä CME-pilviä, joten muutostakaan ei ole odotettavissa. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja jossain määrin myös Pohjois-Suomessa. Etelämpänä revontulia ei ole odotettavissa.

Yö 29./30. voi muodostua hieman edellisiä öitä aktiivisemmaksi, sillä indeksien lukemien ennustetaan kohoavan illan ja yön aikana. Jos ennuste toteutuu, revontulia nähtäneen Keski- ja Etelä-Suomen leveyksillä. Näillä näkymillä revontulet ovat kylläkin hyvin rauhallisia kaaria ja vöitä, joissa esiintyy jonkin verran säteiden muodostumista.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.