sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Revontuliennuste 25. – 28.12.2022

Lähiavaruuden avaruussää aiheutti pienen magneettisen myrskyn 23./24. yönä ja sään seljettyä Tampereella nähtiin kohtuullisen hienot revontulet vaikkakaan ei kovin aktiivisia. Taivaanvahtiin tulleiden ilmoitusten mukaan muuallakin selkeillä alueilla havaintoja oli tehty.

Jouluaaton aamuyönä nähtiin Tampereella revontulikaari. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Tällä hetkellä maapallon kohtaamassa avaruussäässä ei suuri muutoksia tapahdu. Eilen irtosi Auringosta pienehkö CME-pilvi, jonka suunta vie sen maapallon ohi eteläpuolelta. Laajentuvan pilven kärki saattaa osua maapallon magneettikentän vaikutuspiiriin tämä ennustejakson lopulla. Mitä se sitten vaikuttaa on kuitenkin melkoisen epävarmaa. Energisten elektronien määrä maapallon magneettikentässä on kohonnut tavanomaisiin lukemiin, joten revontulia voitaneen aiheutuvan tästäkin kohtaamisesta.

Ennuste

Yö 25./26. Kp- ja K-indeksien ennustetaan kohoavan lukemaan 4 tai hieman yli, jolloin on hyvät mahdollisuudet nähdä revontulia laajalti Etelä-Suomea myöten. Parhaimmat revontulet nähtäneen aamupuolella yötä, jolloin indeksien lukemat ovat korkeimmillaan.

Yö 26./27. on lähes edellisen yön toisinto. Kp-indeksin kuitenkin odotetaan kohoavan 5+-lukemaan mutta se tapahtunee vasta 27. päivän aamupäivän kuluessa. Yön aikana lukemat ovat kuitenkin sen verran korkeita, että revontulia voitaneen odottaa näkyvän jälleen Etelä-Suomen leveydelläkin.

Yö 27./28. näyttäisi muodostuvan jossain määrin edellisten öiden kaltaiseksi tosin hieman vaimentuneena. Pitkäaikaisen Kp-indeksiennusteen mukaan tällöin vielä saavutettaisiin myrskylukemia. Illalla on mahdollista nähdä revontulia Keski-Suomessa, myöhemmin yöllä ja aamun tunteina Etelä-Suomessa. Tähän kuitenkin liittyy sen verran epävarmuustekijöitä, että todennäköisyys revontulien näkymiselle alueen eteläisissä osissa ei ole mitenkään varmaa. Etelärannikolla niitä tuskin nähtäneen, vaikka edellisinä öinä niitä olisi ehkä nähtykin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.