Auringossa olevista kolmesta pilkkuryhmästä huolimatta aktiivisuus on ollut hyvin matalalla tasolla jo pitkään. Eikä tilanteeseen ole odotetavissa muutosta ainakaan muutamaan vuorokauteen. WSA-ENLIL-mallinnuksen mukaan maapallo kohtaisi aurinkotuulen tihentymärintaman huomenna aamupäivällä. Se nostaa lähiavaruuden hiukkastiheyttä jonkin verran. Kohtaaminen on kuitenkin lyhytaikainen, eikä sen odoteta aiheuttavan merkittäviä häiriöitä magneettikentässä, vaikka energisten elektronien määrä onkin aika hyvällä tasolla ja revontulet sen puolesta mahdollisia.
Ennuste
Yö 25./26. on hyvin rauhallinen. Ennustetut indeksi pysyttelevät matalissa lukemissa ja revontulet ovat mahdollisia Pohjois-Lapissa.
Yö 26./27. on sitten hieman aktiivisempia kuin ensimmäinen yö. Kp-indeksi kohoaa lukemaan 3 ja korkeidenleveyksien K-indeksi pysyttelee lukemassa 2 aina aamupuolelle yötä tai seuraavaan päivään, jolloin se kohoaa lukemaan 4. Yön aikana revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa ja etelämpänä on hyvä tai pieni mahdollisuus revontulille, jos magneettinen häiriötila kehittyy ennustettua aikaisemmin.
Yö 27./28. on ehkä kohtuullinen revontuliyö ainakin Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Kp-indeksi kohoaa jo iltapäivällä lukemaan 3 ja se pysyttelee siinä ainakin vuorokauden loppuun ja ehkä seuraavaan päivään. Keski-Suomessa ainakin iltayö on mahdollinen revontulien näkymiselle, joskin ne ovat himmeitä ja vain ajoittaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.