tiistai 2. helmikuuta 2021

Revontuliennuste 2. – 5.2.2021

Auringon aktiivisuus on matalalla auringonpilkkualueiden kadottua. Ainoa Maahan vaikuttava tekijä on pienehkö korona-aukko eteläisellä pallonpuoliskolla lähellä ekvaattoria, joka saavuttaa kriittisimmän sijainnin muutaman vuorokauden kuluttua, mutta ei kuitenkaan vielä tämän ennustejakson aikana.

Maapallon on kohdannut aurinkotuuleen tihentyneen alueen viimeisen vuorokauden kuluessa. Se nosti hiukkastiheyden viisin kertaiseksi aikaisemmasta. Planeettojen välisen magneettikenttä voimistui ja samalla myös aurinkotuulen nopeus kasvoi jonkin verran.  Tämä aiheutti ja aiheuttaa edelleen magneettikentän Bz komponentin nopeita heilahtelija etelän ja pohjoisen välillä, joka tietysti näkyy magneettisten mittausasemien magnetometreissä aina Ranuan korkeudelle asti.

Ennuste

Yö 2./3. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 5. Tämä kuitenkin tapahtuu iltapäivän alussa Suomen aikaa ja rauhoittuminen tapahtuu ennen iltaa. Vähäistä rauhattomuuden kasvua (Kp4) tulee esiintymään ensiyön aamupuolella. Korkeiden leveyksien K-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemissa 2 – 3. Pohjois-Suomessa ja Lapissa revontulet ovat todennäköisiä alkuillasta ja sen jälkeen Lapissa. Keski-Suomessa aamuyön tunteina on pieni mahdollisuus revontulille.

Yöt 3./4. ja 4./5. Ensimmäisen yön magneettinen rauhattomuus on laantunut ja Kp-indeksi (samoin kuin korkeiden leveyksien K-indeksi) pysyttelee matalissa lukemissa ja revontulien mahdollisuus on hyvä vain Pohjois-Lapissa. Etelämpänä revontulien mahdollisuus on vähäisempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.