Auringon molemmilla pallonpuoliskoilla keski- ja korkeilla leveyksillä on korona-aukot. Ne ovat kuitenkin sen verran heikot, että suoranaista vaikutusta maapallon lähiavaruuden avaruussäähän niillä ei ole. Auringosta puuttuvat myös auringonpilkut, joten lähivuorokausien odotetaan olevan hyvin rauhallisia.
Ennuste
Yöt 15./16 ja 16./17. ovat rauhallisia. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemassa 2 tai vähemmän, joten ainoastaan Pohjois-Lapissa on edes jonkinlaiset mahdollisuudet nähdä revontulia. Mutta sielläkin ne ovat rauhallisia ja himmeitä kaaria. Muualla revontulia tuskin nähdään.
Yö 17./18. on jonkin verran aktiivisempi kuin edelliset yöt. Kp-indeksin maksimiarvo 4 savutettaneen jo kello 23 aikoihin, joten jos se toteutuu, niin revontulia on mahdollista nähdä Etelä-Suomea myöten. Kohonnut aktiivisuus liittyy maapallon kohtaamaan hieman tihentyneeseen aurinkotuuleen, jonka nopeus hieman hidastuu 450 → 300 km/s. Pienimuotoinen magneettikentän rauhattomuus jatkuu muutaman vuorokauden ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.