Ei merkittäviä revontulia ole odotettavissa ennustejakson
aikana.
Avaruussää
Auringon vähäinen aktiivisuus näkyy tuntuu tulevissa
revontulissa. Sen lisäksi, että revontulia aiheuttavia ilmiöitä on vain vähän
niin niiden voimakkuus on hyvin vähäinen.
Ainoa ilmiö jonka voisi olettaa
aiheuttavan viherrystä taivaalle on maapalloon kohdistunut korona aukon reunat.
Ne ovat nopeasti ohimeneviä ilmiöitä ja vapaiden elektronien puute
lähiavaruudessa vähentää entisestään revontulien näkymistä.
Kp- ja Ap-indeksi
ovat enimmäkseen matalissa lukemissa koko ennustejakson
ajan. Vain 15–18.2. välisenä aikana ennustetut indeksien lukemat kohoavat
revontulien näkymisen kannalta otollisiin lukemiin. Ap-indeksi lukemat
noudattelevat Kp-indeksiä ja jäävät suurimaksi osaksi ennustejaksoa hyvin
matalaksi.
Radiovuo
Radiovuon lukemat eivät nekään kerro Auringossa tapahtuvista
purkauksista eivätkä röntgensäteilyä aiheuttavista ilmiöistä. Radiovuo laskee ennustejakson alun jälkeen vain vaivoin taustakohinaa voimakkaammalle tasolle.
Radiovuo kuitenkin kohoaa ennustejakson lopulla hieman korkeammaksi.
Ennuste
Revontulia voitaneen nähdä Lapissa 15–18.2. välisenä aikana
mutta vain siellä. Pohjois-Suomessa ja siitä etelään revontulien todennäköisyys
on pieni tai käytännössä olematon koko ennustejakson ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.