Kuva © Tampereen Ursa ry. |
Huipun molemmin puolin Kp-indeksi oli korkea 27.9. kello 21ähtien arvossa 6 (G2-luokan myrsky) ja 28.9 kello 12 lähtien arvossa 5 (G1-luokan myrsky). Eilisen päivän aikana indeksin arvo oli lukemassa 4, joka merkitsi magneettista epävakautta, ei kuitenkaan myrskyä. Illan aikana Kp-indeksi arvon kuitenkin vielä kohosi arvoon 5 mutta on yön aikana laskenut voimakkaasta, ollen nyt arvossa 2.
Vaikka maapallolla on vallinnut magneettinen myrsky, Auringon aktiivisuus viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on ollut matala. Tällä hetkellä Auringossa on kolme aktiivista aluetta pilkkuineen. Aurinkotuuli saavutti maksimiarvon 752 km/s magneettisen myrskyn ollessa maksimissaan. IMF-kentän voimakkuus oli 13 nT ja Bz-komponetti saavutti suurimman eteläsuuntaisen arvonsa -11 nT vuorokauden vaihteessa. Energisiä elektroneja (>2 MeV) on ollut kohtuullisesti 3706 pfu.
Ennuste
Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lähimmän vuorokauden aikana maksimiarvoon 5, jonka jälkeen se hieman alenee. Seuraavan yön aikana indeksin maksimiarvo saavuttaneen maksimilukeman 4 ja ennustejakson viimeisenä yönä arvon 3.
Yö 29./30. on ennustejakson aktiivisin. Kp-indeksin kohtoessa arvoon 5 se aiheuttaa G1-luokan magneettisen myrskyn, jolloin revontulia on nähtävissä koko maassa hyvällä todennäköisyydellä. Lapissa revontulet ovat voimakkaasti loimuavia, koronan muodostuminen on mahdollista ja säteiden muodostuminen runsasta.
Pohjois-Suomessa revontulet ovat kirkkaita ja loimuavia, koronan muodostuminen ei ole pois-suljettu mahdollisuus ja säteiden muodostuminen todennäköistä. keski-Suomessa revontulet ovat selkeitä, useiden loimuavien vöiden muodostuminen mahdollista ja säteiden muodostuminen on runsasta. Etelä-Suomessa revontulet ovat rauhallisia, poimuileva revontulivyö on kirkas ja säteitä esiintyy suurella todennäköisyydellä.
Yö 30.9./1.10. on edellistä rauhallisempi Kp-indeksin saavuttaessa maksimiarvon 4 aamupuolella yötä. Lapissa revontulet ovat kirkkaita ja loimuavia, koronan muodostumiselle on pieni mahdollisuus. Pohjois-Suomessa revontulet muodostavat poimuilevia vöitä ja säteitä muodostuu. Keski-Suomessa revontulet ovat himmeähköjä ja rauhallisia, heikkoa poimuttumista ja säteiden muodostumista voidaan nähdä. Etelä-Suomessa revontulet ovat rauhallisia, himmeä kaari tai vyö.
Yö 1./2. on hyvin rauhallinen. Lapissa revontulet voivat olla selkeitä ja niissä voidaan havaita jonkin verran poimuttumista ja säteiden muodostumista. Pohjois-Suomessa revontulet ovat himmeitä ja rauhallisia, heikkoa poimuttumista voidaan havaita. Keski-Suomessa nähdään rauhallinen revontulikaari ja Etelä-Suomessa revontulien näkyminen on epätodennäköistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.