Kuva © Tampereen Ursa ry. |
Auringon aktiivisuus kuluneen vuorokauden aikana on ollut
kohtalaista. C1.87-luokan flare purkautui 5.35 Suomen aikaa tänä aamuna.
Auringossa on kolme aktiivista aluetta, joiden koko on hieman kasvussa,
C-luokan flarepurkausten mahdollisuutena pidetään 10–15 %. Flarepurkaukset
yleensä kasvattavat energisten protonien määrää maapallon magneettikentässä.
Aurinkotuulen nopeus saavutti maksimissaan 455 km/s
nopeuden. IMF-kenttä voimakkuus oli maksimissaan 10 nT ja Bz-komponentin lukema
-9 nT. Energisten elektronien määrä on ollut kohtalaisen vähäinen 1050 pfu.
Kp-indeksi pysytteli matalissa 1–2 lukemissa.
Ennuste
Kp-indeksi odotetaan pysyttelevän ensimmäisen vuorokauden
aikana edelleen hyvin matalissa lukemissa (Kp=1–2). Tilanne kuitenkin muuttuu
hyvin nopeasti 27. päivän iltana, jolloin Kp-indeksin odotetaan nousevan arvoon
4–5 ja se saavuttaneen maksimiarvon 6 yön 27./28. aikana. Nopean muutoksen
aiheuttaa aurinkotuulen tihentymä, jonka maapallo kohtaa. Tihentymä on
kuitenkin hyvin kapea ja sitä seuraa niin ikään kapea harventuma. Syyskuun 29.
päivän aikana indeksin lukema pysyttelee arvossa 4–5.
Yö 26./27. on hyvin rauhallinen, vain Lapissa nähtäneen
himmeitä ja rauhallisia revontulia.
Yö 27./28. on puolestaan hyvin aktiivinen. Kirkkaita
revontulia nähtäneen koko maassa aina Baltiaa myöten. Lapissa revontulet ovat
koko taivaan alueella. Pohjois- ja Keski-Suomessa revontulet ovat loimuavia ja
koronan muodostuminen on mahdollista, säteiden muodostuminen on hyvin
todennäköistä. Etelä-Suomessa revontulet ovat selkeitä ja säteitä muodostuu
hyvin yleisesti. Baltiassa nähdään rauhallinen revontulikaari tai vyö.
Yö 28./29. on selkeästi edellistä yötä rauhallisempi.
Lapissa revontulet ovat loimuavia ja koronan muodostuminen on mahdollista.
Pohjois-Suomessa revontulet ovat kirkkaita ja säteiden muodostuminen on hyvin
yleistä, koronan muodostumiselle on pieni mahdollisuus. Keski-Suomessa
revontulet ovat rauhallisia, poimuttumista ja säteiden muodostuminen on
mahdollista. Etelä-Suomessa revontulet ovat himmeitä ja rauhallisia, lähinnä
vyö tai kaari. Säteiden muodostuminen aika ajoin on mahdollista. Baltiassa
revontulia tuskin nähtäneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.