Auringon aktiivisuus on ollut muutaman viimeksi kuluneen vuorokauden aikana kohtalaisella tasolla. Voimakas M3.0 -luokan flarepurkaus havaittiin 2. syyskuuta kello 19.20 UTC aikaan pilkkuryhmässä 4524, joka oli juuri kiertynyt näkyviin Auringon itäreunan takaa. Sama ryhmä on ollut aktiivinen myöhemminkin sillä 4. syyskuuta kello 7.53 siinä tapahtunut flarepurkaus saavutti M1.2 voimakkuuden. Samassa ryhmässä on esiintynyt myös heikompia C-luokan flareja ja aktiivisuuden ennustetaan jatkuvan lähivuorokausien ajan.
Auringonpilkkuryhmiä on tällä hetkellä kuusi mutta muut ryhmät kuin jo mainittu 4524 ovat hyvin rauhallisia alfa- tai beetaluokkiin kuuluvia ja niille ei ennusteta flarepurkauksia.
Auringossa tapahtui kaksi halotyypin II CME purkausta 2./3. yönä. Ne eivät ole tulossa kohti Maata, mutta mallinnus antaa mahdollisuuden, että CME-pilvi laajenee niin paljon, että sen kärki hipaisee maapallon lähiavaruutta 7./8. yön aikana. Samaan aikaan maapallo kohtaa heikon aurinkotuulen tiivistymän, joka liittyy heikkoon korona-aukkoon.
Tapahtumat kohottavat korkeille leveyksille tehtyä K-indeksin ennustetta noin K=5 arvoon. Jos näin käy, niin silloin on pieni mahdollisuus revontulien näkymiselle jo illan pimentyessä koko Suomen alueella.
Ennuste
Yöt 5./6. ja 6./7. Revontulet ovat mahdollisia vain Pohjois-Lapissa. Jos niitä siellä näkyy, niin ne ovat hyvin rauhallisia ja himmeitä. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.
Yö 7./8. Koko planeetan kattava Kp-indeksi kohoaa 7. päivän iltapäivän aikana maksimissaan lukemaan Kp=4-. Tämä tarkoittaa sitä, että revontulet ovat mahdollisia Lapista Keski-Suomen alueelle. Jos korkeiden leveyksien K-indeksin ennuste toteutuu, revontulet ovat mahdollisia myös etelämpänä, joskin etelärannikolla niiden näkyminen ei ole kovinkaan todennäköistä.
Vastaavatoimittaja Kari A. Kuure. Tässä blogissa julkaistaan tietoja avaruussäästä ja revontuliennusteita. Tätä blogia päivitetään yleensä syyskuusta huhtikuuhun, joissakin tapauksessa jo elokuussa voidaan ennuste julkaista jos odotettavissa on näyttävät revontulet. Voi kommentoida ennusteita rakentavassa hengessä ja erityisesti arviot toteutuneiden revontulien näkymisestä eripuolelta Suomea ovat tervetulleita.
lauantai 5. syyskuuta 2026
Revontuliennuste 5. – 8.9.2026
Tunnisteet:
aurora,
aurora forecast,
avaruussää,
CME,
flare,
flare X,
flarepurkaus,
korona-aukko,
magneettinen myrsky,
magnetic storm,
northern lights,
polar lights,
Revontulet,
revontuliennuste,
Tampere,
Tampereen Ursa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti