keskiviikko 23. syyskuuta 2026

Revontuliennuste 23. – 29.9.2026

Auringon aktiivisuus on jonkin verran voimistunut, pilkkuryhmiä on tällä hetkellä kahdeksan, joista yksi (4537) on beeta-delta -tyyppiä. Se on hieman hajanainen ryhmä, jossa on viisi yksittäistä pilkkua ja koko vain 30 MH (noin 0,6 neliöastetta). Pilkkuryhmä on kehittymässä aktiivisemmaksi, joten se on selvästi tarkkailulistallla. Tälle ryhmälle on ennustettu 10 % todennäköisyyttä tuottaa M-luokkaa ja 1 % X-luokan flarepurkauksia. Toistaiseksi voimakkaimmat purkaukset ovat olleet C-luokkaa.

Maapallon kohtaa tämä vuorokauden aikana CIR-virtauksen, jonka hiukkastiheys on noin kolminkertainen tämän hetken lukuihin verrattuna. Kovin tiheäksi se ei kuitenkaan tule, sillä maksimi on noin 10 p/cm^3. Ennusteen mukaan näin olisi pitänyt jo tapahtua, mutta tuoreimmat mittaukset sitä ei kuitenkaan vahvista. Aurinkotuulen nopeus (n. 290 km/s) on selvästi alle pitkäaikaisen keskiarvon. Aurinkotuulen tiheys palautuu normaaliin lukemaan huomisen aikana.

IMF:n BZ-kentän suunta on etelään, joskin se on kääntymässä kohti pohjoista lähimmän tunnin aikana. Maata kohti ei ole tulossa CME-pilviä, joten kovin aktiivista avaruussäätä ei ole odotettavissa ja Maan geomagneettinen kenttä pysyttelee enimmän aikaa rauhallisena, joskin heikko magneettinen myrsky on mahdollinen huomenna aamuyöstä.

Ennuste

Yö 23./24. Revontulet ovat mahdollisia Etelä-Suomen leveydelle asti illan pimennyttyä tai viimeistään puolelta öin. Geomagneettisen myrskyn lukemiin päästäneen aamuyön tunteina, jolloin myös etelärannikolla revontulien näkyminen on mahdollista. Magneettinen myrsky jatkuneen aamun tunneille asti,

Yö 24./25. Magneettikentän aktiivisuus laantuu päivän aikana ja revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Yön kuluessa aktiivisuus kuitenkin on kasvussa ja revontulialue voi laajentua Keski-Suomeen vielä ennen aamua.

Yö 25./26. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja jossain määrin myös Pohjois-Suomessa. Muualla maassa revontulien näkyminen on epätodennäköistä.







Ei kommentteja: