Auringon aktiivisuus on ollut vähäistä viimeksi kuluneiden vuorokausien ajan. Voimakkaimmat flarepurkaukset ovat olleet juuri ja juuri C-luokkaan yltäneitä ja niitäkin on vain muutamia. Auringonpilkkuryhmiä on kahdeksan ja niille ennustetaan vain vähäistä aktiivisuutta seuraaviksi kolmeksi vuorokaudeksi.
Eilen kello 11.12 UTC aikaan havaittiin CME-IV -halopurkaus, joka kuitenkin suuntautui poispäin maapallon suunnasta. Näin olle se ei vaikuta lähiavaruuden avaruussäähän.
Auringon koronassa on pari kapeaa korona-aukkoa, joilla ei ole vaikutusta avaruussäähän maapallon lähistöllä.
Aurinkotuuli on kohtalaisen nopeaa, noin 500 km/s ja tiheys noin 4 p/cm3. Sen parametrit osoittavat edelleen positiivisen CH HSS vaikutusta maapallon lähiavaruuteen. Vaikutuksen kuitenkin ennustetaan heikkenevän lähivuorokausina.
IMF-kentän BZ -komponentin suunta on ollut enimmäkseen etelään ja se voimakkuus on ollut noin 5 nT tietämillä.
Maapallon korkeille leveyksille ennustetaan hyvin maltillisia K-indeksi arvoja (K= 1 – 2) seuraaville öille.
Ennuste
Yöt 26./27. , 27./28. ja 28./29. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja ajoittain Pohjois-Suomessa. Etelämpänä revontulien ei odoteta näkyvän.
Revontulien todennäköisyys alueittain
Vyöhyke |
Leveysaste |
Kaupunkeja |
27.9. |
28.9. |
29.9. |
Pohjois-Lappi |
67°–70°N |
Utsjoki, Enontekiö, Inari |
90 % |
75 % |
75 % |
Etelä-Lappi |
65°–67°N |
Rovaniemi, Levi, Muonio |
70 % |
50 % |
50 % |
Pohjois-Suomi |
63°–65°N |
Kajaani, Kuusamo, Oulu |
45 % |
25 % |
25 % |
Keski-Suomi |
61°–63°N |
Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa |
20 % |
5 % |
5 % |
Etelä-Suomi |
60,2°–61°N |
Lahti, Hämeenlinna, Tampere |
12 % |
3 % |
3 % |
Etelärannikko |
≤ 60,2°N |
Helsinki, Espoo, Turku, Porvoo |
8 % |
2 % |
2 % |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti