Auringon aktiivisuus on edelleen ollut matalalla tasolla. Voimakkain flarepurkaus viimeksi kuluneen vuorokauden aikana oli C8.1 -luokkaa. Auringossa on kahdeksan numeroitua auringonpilkkualuetta, joista kaksi on beeta–gamma:ksi magneettisesti luokiteltuja. Näillä on jonkin verran kohonnut todennäköisyys tuottaa lähiaikoina M- tai X-luokan flarepurkauksia. Joitakin heikkoja CME-pilviä havaittiin, mutta ne eivät vaikuta maapallon lähiavaruuden tilaan.
![]() |
Erittäin selkeä säleaita-ilmiö oli 18./19. päivien välisen yön erikoisin revontuli-ilmiö, joka nähtiin puolen yön jälkeen Tampereella ja laajasti myös muualla Suomessa. Revontuliyön komeimmat hetket on myös katsottavissa YouTube-videosta Tampereen Ursan kanavalta. Kuva © Kari A. Kuure / Tampereen Ursa. |
Maapallo on kohtaamassa aurinkotuulen tihentymän. Tästä syystä hiukkastiheys tulee kasvamaan jonkin verran samaan aikaan kun niiden nopeus on laskussa ja tämän ennustejakson aikana päästää keskimääräiseen tiheyteen ja normaalinopeuteen.
Maapallon magneettikentän tila on rauhallinen. IMF-kentän suunta on etelään, mutta sillä ei ole kovin suurta vaikutusta revontulitilanteeseen, sillä energisten elektronien (>2 MeV) määrä geosynkronisella radalla (satelliitti) on matala ja >10 MeV protonien määrä ei ole riittävä aurinkomyrskyn tuottamiseen. Radiohäiriöiden määrä ja taso on kohtalainen.
Ennuste
Yöt 21./22., 22./23. ja 23./24. Revontulien mahdollisuus on olemassa Pohjois-Lapissa. Jonakin yönä myös Etelä-Lapissa saattaa olla pieni mahdollisuus revontulille. Eteläisemmillä leveyksillä revontulet eivät ole todennäköisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.