tiistai 10. joulukuuta 2019

Revontuliennuste 10. – 13.12.2019


Tähän mennessä Auringossa tänä vuonna on ollut 262 vuorokautta täysin pilkuttomia. Se on 76 % vuoden vuorokausista. Tällä luvulla kuluva vuosi lyö vuoden 2009, jolloin pilkuttomia vuorokausia oli 260, muutaman vuorokauden kuluttua myös vuoden 2008 ennätys 268 vuorokautta on lyötävissä. Prosentuaalisesti tällä hetkellä molemmat viimevuosikymmenen vuodet ovat jääneet kauaksi taakse, sillä niiden prosentit olivat 73 ja 71 (2008 ja 2009). Aurinko on siis syvässä aktiivisuusminimissä!

Lähiavaruuden ja maapallon magneettikentän tilassa ei ole viime aikoina tapahtunut merkittäviä muutoksia. Näin jatkuu myös tulevan kolmen vuorokauden aikana. Energisten elektronien määrä magneettikentässä on vähäinen, joten odotettavissa oleva hyvin rauhallinen jakso.

Ennuste

Yöt 10./11., 11./12. ja 12./13. ovat kaikki hyvin rauhallisia. Maahan kohdistuvia korona-aukkoja ei ole, joten Kp-indeksi pysyttelee lukemien 1 ja 2 välissä. Lukeman 2 indeksi saavuttanee vain iltapäivisin. Himmeitä revontulia aika ajoin on mahdollista nähdä vain Pohjois-Lapissa, mutta sielläkään ne eivät ole todennäköisiä. Muualla revontulista ei nähdä jälkeäkään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.