Auringon aktiivisuusminimi on heikentänyt Auringon
magneettikenttää niin paljon, että kosmisen säteilyn määrä yläilmakehässä on lisääntynyt
23 % vuodesta 2015 alkaen. Kosmisen säteilyn mittauksia on tehty viikoittain stratosfääriin
kohoavien ilmapallojen avulla ja tutkimuksen tekijänä on ollut Spaceweather.con
ja Earth to Sky Calculus koulun opiskelijat.
Revontulien mahdollisuus on hieman noussut ennustejakson alussa. Muutoin on odotettavissa hyvin rauhallista avaruussäätä. Kuva © Kari A. Kuure. |
Myös Oulun yliopiston tutkimuksessa, jonka havaintopiste
sijaitsee Sodankylän Observatoriossa, osoittaa energisten neutronien määrän
maapinnan tasolla lisääntyneen 9,7 % pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna.
Tällä arvolla ollaan aika lähellä mittaushistorian korkeinta arvoa, joka on tähän
mennessä ollut 11,7 % keskiarvon yläpuolella ja se saavutettiin joulukuussa
2009. Matalin arvon, -32,1 %, saavutettiin kesäkuussa 1991.
Energisten neutronien määrä kuvastaa maapallon ilmakehään törmäävien
kosmisten säteilyn määrää, sillä neutronit syntyvät kosmisen hiukkassäteilyn
törmäyksessä ilmakehän yläosassa. Törmäyksen seurauksena syntyy ilmasuihkuksi
kutsuttu erilaisten alkeishiukkasten vyöry, jonka pitkäikäisimmät hiukkaset
saavuttavat maanpinnan. Maanpinnalla mitattujen hiukkasten määrään vaikuttaa
kosmisen hiukkassäteilyn energian lisäksi myös ilmakehän kosteus ja etenkin
ilmanpaine. Sodankylässä neutronimittauksia on tehty vuodesta 1964 alkaen.
Ennuste
Kp-indeksin odotetaan olevan hieman koholla lähivuorokausien
aikana. Indeksin kohoaminen kasvattaa revontulien näkemisen mahdollisuutta
Lapissa, mutta muualla revontulia tuskin nähdään. Tilanteen mentyä ohi,
Kp-indeksin odotetaan laskevan mataliin lukemiin ja revontulien mahdollisuus on
hyvin pieni Pohjois-Lappi mukaan lukien, koko ennustejakson ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.