tiistai 6. joulukuuta 2016

Revontuliennuste 6.–9.12.2016

Geomagneettinen kenttä on ollut viimevuorokausien aikana rauhallinen. Aurinkotuulen nopeus on ollut 340 km/s. IMF-kentän Bz-komponetin voimakkuus on ollut -5 nT. Kp-indeksi on vaihdellut arvon 1 molemmin puolin.

Lähestymme talvipäivänseisausta ja maapallon asento Auringon suhteen mahdollistaa protonien ja elektronien tunkeutumisen magneettikenttään aikaisempaa heikommin. Tästä seuraa reposten vähäisempi näkyminen sellaisessakin tilanteissa, jossa tasauspäivien aikoihin nähtäisiin komeita revontulia.

Ennuste

Auringon etelänavalta pohjoiselle pallonpuoliskolle ulottuva korona-aukko alkaa vaikuttaa maapallon lähiavaruuden olosuhteisiin. Aurinkotuulen nopeuden odotetaan kasvavan noin 600 km/s mutta samalla saavutetaan hyvin matala hiukkastiheys, aluksi ”normaali” tiheys eli noin 5 hiukkasta per kuutiosenttimetri ja ja 8. ja 9. päivinä noin 3 hiukkasta /cm3.

Kp-indeksin odotetaan kohoavan 7. päivän iltana ja saavuttavan maksiminsa 8. päivän aamun tunteina. Silloin Kp-indeksin odotetaan kohoavan arvoon 5, joka merkitsee vähäistä G1-luokan magneettista myrskyä. Tämän jälkeen indeksin arvon odotetaan putoavan arvoon 2.

Yö 6./7. on rauhallinen. Revontulia voi odottaa hyvällä todennäköisyydellä Pohjois-Lapissa, etelämpänä todennäköisyys putoaa kohtalaiseksi tai jopa huonoksi.

Yö 7./8. on edellistä yötä hieman parempi. Silloin revontulien todennäköisyys on hyvä Lapissa, ja rauhallisia tulia voitaneen nähdä Keski-Suomessa. Etelä-Suomessa heikkoja revontulia voidaan tavoitella kameroilla kohtuullisella todennäköisyydellä.


Yö 8./9. on hieman edellistä yötä heikompi, mutta ensimmäistä yötä parempi. Revontulien näkymisen todennäköisyys Lapissa on hyvä, etelämpänä heikkoja reposten todennäköisyys on keskinkertainen ja niitä voidaan odottaa näkyvän vasta aamuyöstä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.