sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Revontuliennuste 18.–21.12.2016

Auringon aktiivisuus ja maapallon magneettikenttä ovat olleet hyvin rauhallisia muutaman viime vuorokauden aikana. Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana aurinkotuulen nopeus saavutti maksimiarvon 423 km/s, hiukkastiheyden ollessa noin 8 partikkelia cm3. IMF:n Bz-komponentin suurin eteläsuuntainen voimakkuus on ollut -5 nT. Kp-indeksi on ollut hyvin matala, sen suurin arvo 3+ saavutettiin viime yön aikana.

Ennuste

Lähiavaruuden tilassa ei odoteta tapahtuvan suuria muutoksia. Kp-indeksin arvon odotetaan kohoavan jonkin verran: maanantaina ja tiistaina maksimiksi ennustetaan arvoa 4 ja keskiviikoksi (21.12.) jopa arvoa 5.

Yö 18./19. tulee olemaan rauhallinen. Revontulien todennäköisyys on Lapissa hyvä, mutta muualla heikko.

Yöt 19./20. ja 20./21. ovat ensimmäistä yötä parempia. Lapissa revontulien todennäköisyys on erittäin hyvä ja niitä voidaan odottaa näkyvän myös Keski-Suomessa hyvällä todennäköisyydellä. Aivan etelärannikolla revontulien näkyminen on hieman epätodennäköisempää kuin muualla mutta se on silti mahdollista.


Pitkäaikaisen ennusteen mukaan Kp-indeksi tulee pysyttelemään muutaman ennustejaksoa seuraavan vuorokauden ajan korkeissa lukemissa, joten revontulien näkymisen todennäköisyys koko maassa on suhteellisen hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.