tiistai 13. joulukuuta 2016

Revontuliennuste 13.–16.12.2016

Auringon aktiivisuus on ollut vähäistä ja tilanteeseen ei odoteta suurempia muutoksia ennustejakson aikana. Maapallon magneettikenttä on ollut hieman rauhaton, aurinkotuulen nopeus lähiavaruudessa on ollut maksimissaan 580 km/s. IMF-kentän eteläsuuntainen komponentti (Bz) saavutti maksimiarvon -2 nT, eikä siinä odoteta tapahtuvan suurempia muutoksia.

Avaruussäähän vaikuttaa edelleen laaja korona-aukko, jonka lähde on jo kiertynyt Auringon kiekon länsireunan taakse. Koronassa ei ole napojen pysyviä korona-aukkojen lisäksi merkittäviä aukkoja.

Ennuste


Yöt 13./14., 14./15. ja 15./16. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän hyvin matalalla arvojen 1 ja 2 välissä. Heikkoja revontulia voitaneen nähdä kaikkein pohjoisimmassa Lapissa, mutta niiden todennäköisyys ei ole kovinkaan hyvä. Etelämpänä revontulia tuskin nähtäneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.