lauantai 24. joulukuuta 2016

Revontuliennuste 24.–27.12.2016

Tampereen Ursan revontulikameran ottama kuva illan aikana
näkyneistä revontulista. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Maapallonmagneettikenttä on ollut aktiivinen kuluneen vuorokauden aikana. Aurinkotuulen nopeus oli maksimissaan 770 km/s ja IMF:n Bz-komponentti -5 nT. Energisiä elektroneja oli Maan magneettikentässä kohtuullisen runsaasti. 

Vastoin edellistä ennustetta suhteellisen kirkkaita ja aktiivisia revontulia nähtiin Keski-Suomea myöten jo illan aikana.

Ennuste

Aurinkotuulen nopeuden odotetaan pysyvän noin 500 km/s tuntumassa ja hiukkastiheyden tavanomaisessa 5 p/cm3. Kp-indeksin odotetaan vaihtelevan 2–4 kahden ensimmäisen vuorokauden aikana ja sen jälkeen putoavan arvoihin 1–2.

Yö 24./25. Lapissa revontulia voidaan nähdä hyvällä todennäköisyydellä. Oulun ja Vaasan välisellä vyöhykkeellä revontulien näkyminen on mahdollista, mutta Keski-Suomea etelämpänä revontulien mahdollisuus on heikko.

Yö 25./26. on edellistä heikompi revontuliyö. Lapissa revontulien näkymisen mahdollisuus on kohtalainen tai hieman pienempi, mutta Oulun eteläpuolella revontulia tuskin nähdään.

Yö 26./27. on suunnilleen edellisen yön kaltainen. Lapissa revontulien todennäköisyys on pieni, mutta muualla niitä kohtuullisella varmuudella ei nähdä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.