sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Revontuliennuste 27. – 30.9.2020

Viimepäivinä revontulitoiminta on ollut vilkasta Lapissa. Etelä-Suomessa ja Tampereen leveydelle ei niistä ole nähty kuin viitteitä, lähes vain kameroissa näkyviä hyvin rauhallisia ja himmeitä revontulia. Perjantain ja lauantain välisenä yönä lehtitietojen mukaan ainakin Rovaniemellä oli loistavat ”pohjan palot”. Myrskyindeksi (Dst) ei kuitenkaan ole ollut kovin voimakkaissa lukemissa, maksimilukema oli -73 nT. Oikein voimakkaissa myrskyissä saavutetaan jopa kymmenkertaisia lukemia.

Tampereella näkyneet himmeät revontulet tallentuivat tähtitornilla olevaan kameraan 27. päivän puolella. Kuva © Tampereen Ursa ry. / Kari A. Kuure.

Magneettinen rauhattomuus kaikeksi onneksi (riippuu tietysti keneltä kysyy!) jatkuu ainakin vielä muutaman vuorokauden. NOAA on ennusteessaan lähivuorokausille antanut myös magneettisen myrskyn varoituksen. Sen mukaan ensi maanantain ja tiistain välisenä yönä myrsky saavuttaisi jopa G2-tason. Myrsky aiheutuu Auringon pohjoisnavalta ekvaattorin eteläpuolelle ulottuvasta korona-aukosta, joka olisi tiistaiyönä juuri voimakkaimmassa asemassa maapalloon nähden.


Ennuste

Yö 27./28. on suhteellisen rauhallinen. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 3 aamupuolella yötä, jolloin revontulia voidaan havaita Keski-Suomea myöten. Lapissa tulet voivat olla kirkkaita ja hyvin aktiivisia. Etelä-Suomessa revontulet ovat hyvin himmeitä tai vain kameralla havaittavia.

Yö 28./29 on sitten jo merkittävästi aktiivisempi. Kp-indeksin odotetaan kohoavan puolen yön jälkeen lukemaan 5 /G1-luokan myrsky), jolloin revontulia voidaan nähdä koko maassa. Myrsky voi kiihtyä jopa G2 aamun tunteina, mutta vasta auringonnousun jälkeen.

Yö 29./30. on edellisen toisinto. Illalla Kp-indeksi on lukemassa 3 mutta se kohoaa vuorokauden vaihtumisen jälkeen lukemaan 5 (G1) ja vielä varhaisaamussa lukemaan 6 (G2). Kirkkaita ja hyvin aktiivisia revontulia voitaneen nähdä koko maassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.