Maapallo on joutumassa aurinkotuulen tihentymään, joka
nostaa lähiavaruutemme hiukkastiheyden aluksi kaksinkertaiseksi ja kolmantena
vuorokautena viisinkertaiseksi. Aurinkotuulen nopeus laskee samaan aikaan alle
400 km/s vauhtiin.
Kolmen vuorokauden Kp-indeksin ennustetaan pysyttelevän
matalissa arvoissa (maksimit 2–3) koko ennustejakson ajan huolimatta edellä
kerrotusta lähiavaruuden tilan muutoksesta. Tässä tilanteessa
revontilitilanteen arvioiminen on vähintäänkin haasteellista.
Ennuste
Yöt 5./6. ja 6./7. Rauhallisia ja himmeitä revontulia nähtäneen
ainoastaan Lapissa. Jos repoja nähdään, niin niitä voi etsiä taivaalla puolen
yön jälkeen parin tunnin ajan. Revontulien näkymisen todennäköisyys on vähäinen.
Yö 7./8. ei juuri poikkea aikaisemmista. Revontulia voidaan
nähdä Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla Oulun leveydeltä pohjoiseen. Revontulien
mahdollisuus Lapissa on kohtalainen ja muualla vähäinen.
Huomioitavaa
Kp-indeksi yleensä kohoaa kuvatunlaisessa lähiavaruuden
muutostilassa. Jos näin tapahtuu, revontulia voidaan nähdä ennustettua
laajemmalla alueella ja ne voivat olla ennustettua kirkkaampia ja
aktiivisempia. Lisäksi lähiavaruuden magneettikentän (IMF) Bz-komponentti voi
kääntyä odotettua voimakkaammin kohti etelää, jolloin revontulia voitaneen
nähdä jopa Keski-Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.