tiistai 27. syyskuuta 2016

Revontuliennuste 27.–29.9.2016

SWPC:n kolmen vuorokauden revontuliennuste lupailee
komeaa revontuliyötä 29. päivän aamuyöksi. Kuva SWPC.
Maapallo on joutumassa koronaukkoon, jonka seurauksena aurinkotuulen nopeus kasvaa ainakin 600 km/s. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän matalissa lukemissa vielä tämän vuorokauden aikana, mutta heti huomenna (28.9.) se kohoaa lukemaan 4 ja iltapäivän kuluessa lukemaan 5. Tällöin kehittyy G1-luokan magneettinen myrsky.

Seuraavana yönä (28./29.9.) magneettinen myrsky voimistuu arvoon g2 ja Kp-indeksi sa arvon 6. Magneettinen myrsky laantuu 29. päivän ajaksi mutta voimistunee illan ja yön aikana. Pitkäaikaisen ennusteen mukaan tilanne jatkuu muuttumattomana vielä muutaman vuorokauden ajan.

Revontuli voi näkyä ensiyönä Vaasa–Kajaani-linjan pohjoispuolella. Aamun tunteina voimistuva magneettinen myrsky voimistaneen myös revontulia siten, että juuri ennen aamun valkenemista revontulia voidaan nähdä koko Suomessa.

Seuraava yö (28./29.) onkin sitten kokolailla ilotulitusta (toivottavasti)! Revontulia pitäisi näkyä koko maassa heti illan pimetessä, eikä Suomenlahden eteläpuolella heimoveljemme jää osattomaksi tästä näytelmästä. Yön edetessä myös Keski-Euroopassa olevat havaitsijat voivat nähdä pohjoisen taivaan vihertyvän jossakin vaiheessa. Suomessa voidaan nähdä revontulia aina aamuhämärään asti.

Kolmas yö (29./30.) näyttäisi kehittyvän Pohjois-Euroopan osalta toisinnoksi edellisestä yöstä. Revontulet ilmaantuvat taivaalle heti pimeän tultua ja jatkunevat aina aamuun asti. Taivaan vihertymistä voidaan Keski-Euroopan pohjoisosassa ehkä nähdä, riippuu hieman kuinka ennuste ylipäätään onnistuu kolmen vuorokauden mittaisella jaksolla.


Kuten aina, todellinen revontulien näkymistilanne riippuu siitä, miten IMF-kenttä käyttäytyy. Jos Bz-komponetti kääntyy etelään, revontulet ilmaantuvat taivaalle. Jos se pysyttelee sitkeästi kohti pohjoista, revontulet ovat hyvin vaisut, vaikka kaikki muut tekijät olisivat suotuisia. Tällaisessa tilanteessa reposia nähdään vain Lapissa.

Voit seurata reaaliaikaisesti revontulitilannetta oikealla olevista linkeistä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.