Maapalloa on lähestymässä Auringon virtavaipan tihentymä.
Sen odotetaan törmäävän maapallon magneettikenttään tänään ja nostavan
lähiavaruuden hiukkatiheyden ainakin viisinkertaiseksi. Samaan aikaan
hiukkasten nopeus putoaa suhteellisen hitaaksi noin 350 km/s.
Tilanne pysyttelee tällaisena 26. päivän ajan ja selvää
alenema hiukkastiheydessä odotetaan tapahtuva 27. päivän aikana.
Hiukkastiheyden alentuessa, niiden nopeudet nousevat jälleen noin arvoon 600
km/s.
Revontulia voitaneen nähdä 25./26.9. yönä
Vaasa–Kajaani-linjan pohjoispuolella. Varsinainen revontuliyö on 26./27.9.,
jolloin (jos ennuste toteutuu) voidaan nähdä kirkkaita revontulia koko Suomessa
jo illasta alkaen. Aamuyön tunteina revontulia voidaan nähdä myös Virossa ja
Etelä-Ruotsissa. Suomessa revontulien odotetaan näkyvän aina aamuhämäriin asti.
Yönä 27./28.9. kirkkaita revontulia voidaan nähdä jälleen
koko Suomessa ja jopa Liettuassa ja Pohjois-Saksassa asti.
Revontulitoiminnalle otollinen tilanne näyttää jatkuvan
pitkäaikaisessa ennusteessa aina lokakuun 5. päivään asti. Ennusteen
toteutuminen kuitenkin riippuu lähinnä siitä, kuinka usein ja missä vaiheessa
IMF-kentän Bz-komponentti kääntyy etelään. Revontulia näkyy yleensä
juuri kääntymisvaiheessa ja muutama tunti sen jälkeen. Valitettavasti
magneettikentän Bz-komponentin suuntaa on äärimmäisen vaikea
ennustaa tuntia pidemmälle ajalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.