Auringonpilkkuryhmä AR3190 on säilyttänyt hyvin kokonsa, joskin sitä tuskin enää paljain silmin nähdään, sillä se on kiertymässä Auringon reunan yli. Toistaiseksi ei voida arvioida sitä, palaako pilkkuryhmä näkyville runsaan kahden viikon kuluttua, se jää nähtäväksi. Pilkkuryhmä on edelleen aktiivinen ja sille ennustetaan 5 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkaus. Jos tällainen purkaus tapahtuu parin seuraavan vuorokauden aikana, niin vaikutus vielä tuntuu maapallon ionosfäärissä. Jos pilkkualueen läheisyydestä lähtee CME-purkaus, sellainen ei enää törmää maapallon magneettikenttään, vaikka pilvi laajenisi voimakkaastikin.
Maapallo on kohtaamassa aurinkotuulen tihentymävirtauksen
tämän ennustejakson aikana. Virtauksen tiheys ei kuitenkaan merkittävän suuri
verrattuna sen edellä olevaan aurinkotuulen, joten sen aiheuttamat mahdolliset
vaikutukset maapallon magneettikenttään ovat hyvin maltillisia. Tällä kertaa virtaukseen
ei liity IMF-kentän suunnan vaihtumista, joka on edelleen kohti etelää. CIR-virtauksen
mentyä ohi yöllä 27./28. hiukkastiheys putoaa voimakkaasti (kuten aikana
virtauksen jättöreunalla) ja hiukkasten nopeus kasvaa lähes kaksikertaiseksi.
Näillä muutoksilla voi olla oma vaikutuksensa maapallon magneettikenttään,
vaikka indeksien ennusteissa se ei näy.
Ennuste
Yöt 25./26. ja 26./27. ovat rauhallisia. Indeksiennusteet
pysyttelevät tavanomaisissa lukemissa, joten revontulia nähtäneen Lapissa ja
ehkä Pohjois-Suomessa mutta muualla niiden näkymisen mahdollisuus on hyvin
pieni.
Yö 27./28. muodostunee samalaiseksi kuin edellisetkin yöt.
Kuitenkin aamupuolella yötä on syytä varautua revontulien näkymiseen Lappia
etelämpänäkin, sillä muutokset aurinkotuulessa voivat vaikuttaa revontulien
ilmaantumiseen positiivisesti, kun IMF-kenttä on vielä kohti etelää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.