sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Revontuliennuste 15. – 18.1.2023

Aurinko on tällä hetkellä hyvin mielenkiintoisen näköinen. Siellä on kaikkiaan yhdeksän pilkkuryhmää, joissa on yhteensä 80 pilkkua. Auringonpilkkuluvuksi saadaan siis 170 (SN=k(10g+s)), joka on jo aika suuri arvo, joskaan ei vielä mitenkään ennätyksellinen. Vahinko vain, että Suomen säätila on ollut niin pilvistä, että pientä pilkahdustakaan Auringosta ei ole täällä Tampereella näkynyt viikkoihin.

Auringon pohjoisella pallonpuoliskolla oleva pilkkuryhmä 3186 on luokiteltu b- g- d- luokkaan ja sille ennustetaan hieman kohonnutta (5 %) todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkaus lähimmän vuorokauden aikana. Viimeisten kolmen vuorokauden aikana voimakkain purkaus on ollut M4.6 -luokan flare lauantaina kello 21.00 UTC aikaan. Muiden pilkkuryhmien tuottamat mahdolliset flarepurkaukset huomioiden saadaan koko Auringolle todennäköisyys X-luokan flarepurkaukselle 15 %.

Maapallon kohtaamassa aurinkotuulessa ei ole odotettavissa kovinkaan suurta vaihtelua sen paremmin tiheyden kuin nopeudenkaan suhteen. Tosin lähestyvä CIR-virtaus on hiljalleen nostamassa hiukkastiheyttä ja laskemassa nopeutta, mutta sen vaikutukset tuntuvat vasta 18. päivään ja siitä eteenpäin. Tähän virtaukseen liittyy myös virtalevyn IMF-kentän suunnan vaihtuminen etelään, joten odotettavissa on myös ainakin hieman korkeampia indeksilukemia ja mahdollisia revontulia.

Ennuste

Yöt 15./16. ja 16./17. pysyttelevät rauhallisina. Kp- ja K-indeksien ennusteet vaihtelevat lukemien 1 ja 2 välillä, joten himmeitä revontulia on odotettavissa lähinnä Lapissa. Muualla todennäköisyys on pieni.

Yö 17./18. näyttäisi muodostuvan hieman aktiivisemmaksi, vaikka CIR-virtauksen kohtaaminen ajoittunee enemmän 18. päivän puolelle. Kohtaaminen, milloin se sitten tapahtuukin, nostanee ennustettuja indeksien lukemia ainakin pykälällä, joten revontulia voitaneen odottaa näkyvän Lapin lisäksi myös Pohjois-Suomessa. Voimakkaimmat vaikutukset näkyvät kuitenkin vasta seuraavina öinä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.