perjantai 27. syyskuuta 2019

Revontuliennuste 27.9.2019 kello 18.30


Kp-indeksi on lukemassa 3, ennuste tälle ajankohdalle on lukema 4. Kello 21 aikoihin lukeman odotetaan kohoavan lukemaan 5, joka siis merkitsee magneettista myrskyä. Ennusteen mukaan Kp-indeksi pysyttelee tässä arvossa tai ehkä hieman putoaa aina huomisaamuun asti, jonka jälkeen se kohoaa lukemaan 6.

Havaittu myrskyindeksi (DST) on edelleen matalissa lukemissa (-4 nT) mutta sen odotetaan putoavan lähitunteina ainakin -50 nT tuntumaan.

Korkeilla leveysasteilla (Huippuvuorilta Oulujärvelle) olevat magnetometrit ovat jo havainneet voimakkaita häiriöitä, mutta revontulien kannalta väärään suuntaan. Magneettisen myrsky alettua magnetometrien lukemat siirtynevät osoittamaan voimakkaasti etelään. Aivan pohjoisimmat magnetometrit ovat ja siirtyneet tähän suuntaan.

Aurinkotuulen nopeus on noin 700 km/s ja maapallo on jo kohdannut korona aukon nopean ja ekvaattoritason hitaamman aurinkotuulen rajapinnan. Tässä rajapinnassa maapallolla syntyvät yleensä voimakkaimmat ja aktiivisimmat revontulet. Energisten elektronien määrä on kohonnut eilisestä noin kymmenkertaiseksi, eli ollaan suunnilleen normaalilla tasolla.

Näyttääkin siis siltä, että koko maassa nähtäisiin revontulia ensiyön aikana. Revontulet ovat kirkkaampia ja aktiivisempia mitä pohjoisempana havaitsijat ovat, mutta kyllä etelärannikollakin aivan kohtuullisia revontulia pitäisi näkyä.



2 kommenttia:

  1. Tilasin blogipäivityksen, hienoa. Tämä eilinen tuli sähköpostiini vasta tänä aamuna, harmillista. Onneksi sain muuta kautta tiedon tilanteesta. Pystyttekö nopeuttamaan?

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti Googlen järjestelmä näyttää toimivan hitaasti ja yhtiön ulkopuoliset asiakkaat eivät pääse tähänkään ominaisuuteen vaikuttamaan mitenkään.

    VastaaPoista

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.