torstai 26. syyskuuta 2019

Revontuliennuste 26. – 29.9.2019


Auringon korona aukko on kiertynyt asemaan, jossa se vaikuttaa voimakkaimmin maapallon lähiavaruuden avaruussäähän. Aukko sijaitsee kuitenkin Auringon ekvaattorin pohjoispuolella, joten sen nopea hiukkasvirtaus ei päädy suoraan maapallon magneettikenttään, vaan menee suurimmaksi osaksi pohjoispuolelta ohi. Tällainen tilanne mahdollistaisi kirkkaiden revontulien esiintymisen, jos hiukkasvirtausten rajapinta osuisi suoraan magneettikenttään. Tällä kertaa näin ei ole, vaan maapallo on edelleen hitaan aurinkotuulen alueella ja energisten elektronien määrä magneettikentässä on pieni. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeastikin.

Ennuste

Yö 26./27. on vielä rauhallinen. Kp-indeksin odotetaan kohoavan korkeintaan lukemaan 3, jolloin revontulia voitaneen nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Revontulet ovat himmeitä ja ne näkyvät yön pimeimpinä hetkinä.

Yöt 27./28. ja 28./29. ovat sitten jo aktiivisempia. Kp-indeksin ennustetaan kohoavan lukemaan 5 ja jopa lukemaan 6 ensimmäisen yön varhaisaamusta. Jos Kp-indeksi saavuttaa ennustetut arvot, revontulia pitäisi näkyä jo illan hämärtyessä riittävästi koko maassa (ensimmäisenä yönä) ja iltayöstä (toisena yönä). 

Ennuste on epävarma, sillä energisten elektronien määrä maapallon magneettikentässä on matala. Jos niiden määrä ei kasvaa, ennustettu magneettinen myrsky ei toteudu. Revontuliharrastajien pitäisikin seurata magneettikentän tilaa aktiivisesti lähivuorokausina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.