Auringon aktiivisuuden uuden jakson alkamisen ennusmerkkejä
on jälleen havaittu. Sunnuntaina 6.1. havaittiin C1-luokan flarepurkaus aivan
Auringon länsireunan tuntumassa. Edellisestä vastaavan suuruusluokan
purkauksesta on kulunut jo kuukausia. Purkaus ei vaikuttanut maapallon kohtaamaan
avaruussäähän, joten sen vaikutus jäi tilastolliseksi.
Geomagneettinen ennuste kertoo ainakin yhdestä merkittävästä magneettisesta myrskystä ennustejakson aikana. Kuva © Kari A. Kuure. |
Ennuste
Pitkäaikaisen (27 vuorokautta) käsittävään Kp-indeksin
ennusteeseen sisältyy yksi mahdollinen episodi, joka kuluessa on mahdollista
nähdä revontulia. Kp-indeksin maksimiarvon odotetaan kohoavan lukemaan 5 tammikuun
24. päivänä. Tällöin syntyy pienehkö magneettinen myrsky, jonka aikana
revontulien mahdollisuus koko maassa on hyvä. Avaruussää kuitenkin rauhoittuu
nopeasti ja parin vuorokauden kuluttua ollaan jälleen normaalissa, hyvin
rauhallisen sään vaikutusalueella.
Aivan ennustejakson lopulla näyttäisi syntyvän vähäisen
rauhattomuuden tila, jonka aikana olisi mahdollista revontulien näkyminen
ainakin Keski-Suomen leveyksille asti. Ennusteen epävarmuus on kuitenkin sen
verran suuri, että tässä vaiheessa ei mitään varmaa magneettisen häiriötilan
etenemisestä voi sanoa. Palaan tähän mahdolliseen häiriöön myöhemmissä
ennusteissa.
C1-luokan flare-purkaus näkyy tässä käyrässä pienenä piikkinä 6.1.2019 kello 11(UTC) aikaan. Kuva SpaceweatherLive.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.