tiistai 30. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 30.12.2025 – 02.01.2026

Auringossa on yhdeksän auringonpilkkualuetta, joista yksi (4321) on beeta–gamma ja kaksi (4324 ja 4325) ovat beeta–gamma tyyppejä. Mainitut pilkkualueet ovat kohottaneet Auringon aktiivisuuden kohtalaiselle tasolle. Alue 4324 tuotti M2.2 -luokan flaren 29./ 00002 UTC. Pilkkualue 4325 tuotti M1.0 flarepurkauksen 29./0651 UTC. Eilisen aikana numeroitiin neljä uutta aluetta.

Auringon aktiivisuuden odotetaan pysyttelevän aktiivisella tasolla lähivuorokausien ajan, M-luokan flaret ovat todennäköisiä ja pieni mahdollisuus on myös X-luokan flarepurkaukselle. Voimakkaisiin M- ja X-luokan purkauksiin liittyy aina mahdollisuus CME:n syntymiseen. Maata kohti ei kuitenkaan suoranaisesti ole tulossa CME-pilviä. Kuitenkin 28.12. lähtenyt CMEn heikko kärki saattaa hipaista lähiavaruutta 1.1. vuorokauden aikana.

Maapallon lähiavaruuden avaruussäähän vaikuttaa tämä ennustejakson aikana lähinnä korona-aukkoon liittyvä CIR-virtaus. Se kohottaa plasman tiheyttä jonkin verran, samalla aurinkotuulen nopeus vähenee. CIR-virtaus liittyy polariteetiltaan negatiiviseen korona-aukkoon, joka alkaa vaikuttaa lähiavaruuden avaruussäähän 31./1. yönä.

Maapallon magneettikentässä on energisiä (>2 MeV) elektroneja runsaasti (6 690 pfu) mutta energiset (>10 MeV) protonien määrä on taustatasolla. Protonien määrän kuitenkin ennustetaan lähtevän nousuun 1.1. vuorokauden aikana.

Ennuste

Yö 30./31. revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa heti puolen yön jälkeen. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.

Yö 31./1. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa jo illasta alkaen. Etelämpänä aamupuolella yötä voitaneen nähdä kirkkaita revontulia mahdollisesti yön aikana kehittyvän magneettisen myrskyn vaikutuksesta. Tällöin on myös pieni mahdollisuus etelärannikolla nähdä revontulia. Revontulitoiminta jatkuu pohjoisosassa maata aina aamuhämärään asti.

Yö 1./2. Magneettikentän rauhattomuuden odotetaan jatkuvan ja revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomen leveydelle asti. Revontulia todennäköisesti ei nähdä aivan koko yötä, varsinkaan eteläisimmillä leveyksillä, mutta Lapissa niiden näkymiselle on paremmat edellytykset.

 

 

sunnuntai 28. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 28. – 31.12.2025

Auringon aktiivisuus on ollut viimeksi kuluneen vuorokauden aikana kohtalaista. Kello 1.50 UTC (27.12.) tapahtui pilkkualueella AR 14323 voimakkuudeltaan M5.1 luokan flarepurkaus. Purkaukseen liittyi tyypin II radio sweeppaus ja F10,7 cm aallonpituudella havaittu radiopurkaus, jonka voimakkuus oli 190 sfu. Purkauksen synnyttämä CME pilvi ei kuitenkaan tule Maata kohti.

Pilkkuryhmiä on kaikkiaan kahdeksan joista 4321 on tyypiltään beeta–gamma–delta. Sille ennustetaan 10 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkaus ja 5 % todennäköisyyttä protonipurkaukselle lähivuorokausina. Kun mukaan lasketaan kaikkien pilkkualueiden kyvykkyys tuottaa purkauksia, saadaan todennäköisyydet M 65 %, 65 % ja 65 %, X 20 %, 20 % ja 20 %, protonit 15 %, 10 % ja 10 % tämän ennustejakson aikana.

Maapallon geosynkronisella radalla tehdyt mittaukset osoittivat energisten elektronien (> 2MeV) suurehkon määrän (maksimi 6123 pfu). Energisten protonien määrä (>10 MeV) oli myöskin koholla mutta pitoisuus ei saavuttanut hälytyskynnystä. Niiden määrä voi kuitenkin kohota jonkin verran tämän ennustejakson aikana.

Maapallon geomagneettikentän aktiivisuuden odotetaan olevan lähivuorokausina vähäistä.

Ennuste

Yöt 28./29., 29./30. ja 30./31. Revontulet ovat mahdollisia Pohjois-Lapissa, Etelä-Lapissa on pieni mahdollisuus mutta etelämpänä revontulia tuskin nähdään.

Ennustettu Auringon aktiivisuus lähivuorokausina tuottaa kuitenkin ennusteeseen jonkin verran epävarmuutta, etenkin jos kuluvan vuorokauden aikana tapahtuu CMEn tuotava flarepurkaus, etenkin Auringon keskilinjan länsipuolen pilkkuryhmässä 4323.

 

 

torstai 25. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 25. – 28.12.2025

Auringon aktiivisuus on ollut edelleen matalalla tasolla. Pilkkuryhmiä on ollut kahdeksan viimeksi kuluneen vuorokauden aikana, joista AR 14321 on kehittynyt nopeasti ja on nyt magneettisesti beeta–gamma–delta -tyyppiä. Monimutkaisesta rakenteestaan huolimatta pilkkuryhmä ei ole (vielä) tuottanut flarepurkauksia. Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana havaittiin vain heikkoja C-luokan flarepurkauksia pilkkuryhmässä 4307 ja yhdellä numeroimattomalla alueella.

Tällaiset revontulet tallentuivat Tampereen Ursan tähtitornin revontulikameraan 22. joulukuuta hieman ennen puoltayötä. Kuva © Kari A. Kuure / Tampereen Ursa ry.

 

Maapallon kohtaama aurinkotuuli on ollut edelleen nopeaa CH HSSA -virtausta Auringon ekvaattorilta eteläisille leveyksille ulottuvasta korona-aukosta. Aukko kuitenkin siirtyy tämä ennustejakson aikana sellaiseen asemaan, että se ei enää vaikuta lähiavaruuden avaruussäähän.

Toistaiseksi ei ole havaittu Maata kohti tulevia CME-purkauksia.

Maapallon magneettikentässä on ollut energisiä (> 2 MeV) elektroneja runsaasti (maksimi 7350 pfu), joten jonkinasteinen ”valmius” revontulien esiintymiselle on olemassa, kunhan muut tekijä asettuvat kohdalleen. Tällaisia tekijöitä ei kuitenkaan ole näköpiirissä tämän ennustejakson aikana.

Ennuste

Yö 25./26. Revontulet ovat todennäköisiä Lapissa ja pieni mahdollisuus on Pohjois-Suomessa. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.

Yöt 26./27. ja 27./28. Himmeät ja rauhalliset revontulet ovat mahdollisia Lapissa, todennäköisesti sielläkin vain Pohjois-Lapissa. Jälkimmäisenä yönä Pohjois-Lapinkin revontulien todennäköisyys on pieni. Muualla Suomessa revontulia tuskin nähdään kumpanakaan yönä.

 

 

 

maanantai 22. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 22. – 25.12.2025

Auringon aktiivisuus oli kohtalaisella tasolla. Pilkkuryhmä AR 14315 tuotti M1.3 -luokan flarepurkauksen. Muut pilkkuryhmät, joita on kaikkiaan neljä edellisen lisäksi, olivat rauhallisia ja niissä havaittiin yhdeksän C-luokan purkausta ja näiden lisäksi kolme flarea, joiden syntyalue ei ollut näkyvissä.

Auringon ekvaattorilta korkeille eteläisille leveyksille ulottuu korona-aukko, jonka napaisuus on positiivinen. Sen geoaktiivisuus (vaikutus maapallon lähiavaruuden tilaan ja magneettikenttään) ja CIR kohdattiin (kello 21/00.00 UTC) noin vuorokautta aikaisemmin kuin mitä oli ennustettu ja tästä syystä heikko magneettinen myrsky kehittyi jo eilen iltapäivällä. Se heikkeni iltaa kohden mutta kiihtyi jälleen myrskylukemiin hieman ennen puolta yötä.

Rauhattomuus jatkuu edelleen lähivuorokausien aikana, johtuen korona-aukkoon liittyvästä nopeasta virtauksesta (CH HSS). Maata kohti tulevia CME-purkauksia ei ole havaittu.

Ennuste

Yö 22./23. Heikko magneettinen myrsky kehittyy puolen yön tiennoilla, jolloin revontulia ilmaantuu aina Etelä-Suomen taivaalle, aivan etelärannikolle ne eivät kuitenkaan ylety.  Aamun tunteina myrsky laantuu, jolloin revontulia näkyneen edelleen Lapissa aivan aamuhämärän alettua.

Yöt 23./24. ja 24./25. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa niiden mahdollisuus on pieni mutta eteläisessä Suomessa niitä tuskin nähdään.

 

 

 

lauantai 20. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 20. – 23.12.2025

Auringon aktiivisuus saavutti hetkellisesti kohtalaisen tason, kun klo 19/1558 UTC tapahtui impulsiivinen M1.0-luokan flarepurkaus, joka sai alkunsa kaakkoisreunan takana olevasta alueesta. Auringon aktiivisuuden odotetaan pysyttelevän matalalla tasolla tämän ennustejakson loppuun asti.

Aurinkotuulen polariteetiltaan negatiivinen CH HSS -virtaus on heikkenemässä. IMF-kentän voimakkuus ja suunta vaihteli maltillisesti, Bz -suuntaisen kentän voimakkuus oli ± 5 nT. Aurinkotuulen nopeus (670 km/s) hidastui noin 500 km/s nopeuteen. Tämän ennustejakson aikana (21.12.) korona-aukon (CH HSS) polariteetti kääntyy positiiviseksi ja tämä voi aiheuttaa 22./23. -yönä pienen (G1) magneettisen myrskyn.

Ennuste

Yöt 20./21. ja 21./22. Revontulia nähtäneen vain Lapissa. Etelämpänä revontulet ovat epätodennäköisiä.

Yö 22./23. Iltayöstä magneettinen rauhattomuus kehittynee heikoksi (Kp = 4,67) magneettiseksi myrskyksi, jolloin revontulia on mahdollisuus kehittyä Etelä-Suomen taivaalle asti. Aivan etelärannikolla niitä tuskin nähdään. Magneettikenttä rauhoittuneen kuitenkin nopeasti ja aamupuolella revontulet vetäytyvät kohti pohjoista.

 

 

keskiviikko 17. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 17. – 20.12.2025

Auringon aktiivisuus viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on ollut rauhallista, voimakkaimmat flarepurkaukset ovat olleet C-luokkaa. Auringonpilkkuryhmiä on kuusi, jotka kaikki ovat alfa- tai beetaluokkaa. Näin ollen aktiivisuudessa ei odoteta tapahtuvan merkittävää voimistumista tämän ennustejakson aikana.

Negatiivinen korona-aukko nopeine virtauksineen (CH HSS) ja siihen liittyvä CIR alkaa vaikuttaa maapallon lähiavaruuden avaruussäähän ennustejakson toisen vuorokauden aikana. Sen vaikutuksesta magneettinen aktiivisuus kasvaa. Aurinkotuulen nopeus kasvanee selvästi keskiarvoa suuremmaksi. Voimakkain vaikutus Maan magneettikenttään ajoittuu huomisen päivän ajalle. Silloin magneettikenttään saattaa kehittyä heikko magneettinen myrsky, joka kuitenkin vaimenee rauhattomuudeksi hyvin nopeasti ja iltaan mennessä se on jo kokonaan ohi. Avaruussää ja Maan magneettikenttä normalisoituvat tämän ennustejakson viimeisen vuorokauden aikana.

Ennuste

Yöt 17./18., 18./19. ja 19./20. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja mahdollisesti Pohjois-Suomessa. Etelämmässä revontulia tuskin nähdään.

 

 

 

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 14. – 17.12.2025

Auringon aktiivisuus viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on ollut hyvin maltillista. Pilkkuryhmiä näkyvällä puolella on viisi, joista AR 14296 (beeta–gamma) oli aktiivisin, sillä se tuotti suhteellisen voimakkaan C-luokan flarepurkauksen. Pilkkuryhmä kiertyi eilisen aikana Auringon länsireunan yli, joten se ei enää ole näkyvissä. Muut pilkkuryhmät ovat beeta- tai alfatyyppiä, joten niiden mahdollisuudet tuottaa voimakkaita purkauksia on hyvin pieni.

Revontulet 12./13. yönä peittyivät pilviin Tampereella. Iltayöstä niitä näkyi pilviverhon läpi hetken aikaa. Kuva © Kari A. Kuure / Tampereen Ursa ry.
 

Maapalloon on kohdistunut nopea (CH HSS) virtaus, jonka polariteetti on negatiivinen. Virtaukseen liittyvä CIR tihentymä aiheutti heikon magneettisen myrskyn 12./13. yönä, joka laantui hyvin nopeasti aamuyöllä. Aurinkotuulen nopea virtaus jatkuu edelleen ja näyttää olevan merkittävin tekijä lähivuorokausien avaruussäässä.

Maata kohti ei ole odotettavissa saapuvia CME-pilviä ja nykyisten pilkkujen ei uskota niitä edes tuottavan, ellei ne kehity magneettisesti monimuotoisimmiksi.

Ennuste

Yöt 14./15., 15./16. ja 16./17. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja jossain määrin myös Pohjois-Suomessa. Etelämpänä revontulia tuskin edes nähdään.

Seuraavat pariviikkoa olisi revontulien näkemisen kannalta hyvää aikaa, sillä uusikuu on viikon kuluttua (20.12.) joten kirkas kuutamo ei häiritsisi havaintojen tekemistä. Samoin vuoden kierto ja talvipäivänseisauksen (21.12.) läheisyys tuottaa pitkät yöt, joten revontulia voisi havaita huomattavasti pitempään kuin syksyisin ja keväisin. Suomessa pilvisyys vain on tässä suhteessa hieman ongelmallinen, sillä pilvipeite mataa taivaalla yhtenäisenä viikosta toiseen koko talvikauden ajan. Pilvipeitteen rakoillessa edes vähän kannatta katsella taivaalle, jos vaikka revontulia siellä näkyisikin olipa ennustetilanne mikä tahansa.

 

torstai 11. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 11. – 14.12.2025

Auringon aktiivisuus on ollut viime ennustejaksolla kohtalaisen aktiivinen. M-luokan flarepurkauksia on havaittu runsaasti ja onpa joukkoon mahtunut yksi X1.4 -luokan flarepurkaus, joka tapahtui 8.12. kello 5.02 UTC aikaan alueella AR 14298 (beeta). Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on esiintynyt viisi M-luokan purkausta, joista neljä on tapahtunut AR 14294 (beeta–gamma–delta) alueella. Kokoa tällä pilkkuryhmällä on 800 MSH. Yksittäisiä pilkkuja ryhmässä on 25.

Maapallon kohtaama aurinkotuuli on ollut hieman keskiarvoa nopeampaa ja se on ollut tiheydeltään kohtalaista, nyt hieman alle 10 p/cm3.

IMF-kenttä on ollut ja on kohtalaisen voimakasta, maksimissaan noin Bt= 20 nT. Bz-komponentti on ollut viimetuntien ajan noin –17 nT, mutta tätä kirjoittaessani sen on heikkenemässä ja kääntymässä kohti pohjoista.

Lähimmän vuorokauden aikana kohdataan nopeaan hiukkasvirtaukseen (CH HSS) liittyvä CIR -tihentymä ja sen voimistunut magneettikenttä. WSA-ENLIL-mallinuksen mukaan sen vaikutus maapallon magneettikenttään on voimakkain ensi yönä. HUXt-mallin mukaan heikko CME, joka lähti 9.12. kello 3.55 UTC, saapuisi maapallon radalle 12.12. kello 1.33 UTC aikoihin (aamuyöstä Suomen aikaan). Sen vaikutukset jäänevät lähes olemattomiksi.

Ennuste

Yöt 11./12., 12./13. ja 13./14. Revontulet ovat mahdollisia Lapista Keski-Suomen leveydelle asti. Etelämpänä revontulien mahdollisuus on hyvin pieni ja etelärannikolla niitä tuskin nähdään.

 

 

 

 

maanantai 8. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 8. – 11.12.2025

Auringon aktiivisuus on ollut viimeksi kuluneen vuorokauden aikana suhteellisen aktiivinen. Aktiivisella pilkkualueella AR 14299 tapahtui kello 23.56 alkanut M2.4 -luokan flarepurkaus, joka saavutti maksiminsa kello 00.12. vain 24 minuuttia myöhemmin tapahtui toinen, M2.05 -luokan flare mutta alueella 4294.

Pilkkualue on magneettisesti tyyppiä beeta–gamma ja alue 4294 on beeta–gamma–delta. Jälkimmäisen ryhmän koko on 800 MSH. Sen vieressä oleva 4296 on kooltaan 680 MSH, joten ne yhdessä hyvissä olosuhteissa voisivat näkyä paljain silmin. Suomessa sääolosuhteet ja matala Auringon korkeus ei luo tällaisia mahdollisuuksia, mutta jos olet etelänlomalla tehnyt havaintoja paljain silmin (muista suojalasit), niin voit kertoa niistä kommenttikentässä.

Joulukuun 6. päivän iltana kello 19.24 UTC aikaan havaittiin halo(III) -purkaus, josta lähtenyt CME on saapumassa maapallon radalle. WSA-ENLIL-mallinnuksen mukaan tämä tapahtuu huomenna (9.12.) kello 5 UTC aikaan ja HUXt-mallin mukaan heikompi CME saapuu tänään keskipäivän aikoihin Suomen aikaa ja pääosa huomenna iltapäivällä. Saapumisajoissa on hieman eroa mutta joka tapauksessa lähiöinä on odotettavissa magneetista rauhattomuutta ja jopa heikkoa myrskyä.

Ennuste

Yö 8./9. Alkuillasta magneettinen rauhattomuus alkaa kasvaa, joten revontulia todennäköisesti nähdään illan aikana Lapista Keski-Suomen leveydelle. G1-luokan magneettinen myrsky kehittyy keskiyöllä, jolloin revontulet ovat mahdollisia koko maassa. Myrskyn odotetaan voimistuvan luokkiin G2 ja jopa G3 voimakkuuksiin aamupuolella yötä, jolloin revontulet ovat mahdollisia jopa Latviassa.

Yö 9./10. Magneettinen myrsky jatkuu koko päivän ja illalla sen voimakkuudeksi ennustetaan G1-luokkaa. Revontulet ovat mahdollisia koko maassa aina aamun tunneille asti. Baltiassa revontulia tuskin nähdään.

Yö 10./11. Magneettisten myrskyjen ennustetaan päättyneen, magneettinen rauhoittuminen tapahtunee nopeasti ja yön aikana revontulia nähtäneen lähinnä Pohjois-Lapissa. Etelämpänä niitä tuskin nähdään.

Auringossa on kuitenkin useita aktiivisia pilkkualueita, joten jos tänään tapahtuu voimakas flarepurkaus ja siihen liittyvä CME, niin ne voivat vaikuttaa viimeisen yön avaruussäähän ja revontulien syntyyn ja näkymiseen.

 

 

perjantai 5. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 5. – 8.12.2025

Auringon aktiivisuus on ollut kohtalaisen korkea viimeksi kuluneen vuorokauden aikana. Voimakkain flarepurkaus oli M6.0 -luokkaa ja se kehittyi uudehkolla pilkkualueella, joka sai tunnuksekseen AR 14300 lyhyemmin 4300. Yllättävästi sen magneettinen rakenne on beeta, jonka tyypin pilkut ovat yleensä hyvinkin rauhallisia.

Auringonpilkkuryhmiä on kaikkiaan kahdeksan, joista kaksi (4294 ja 4296) ovat tyyppiä beeta–gamma–delta. Yksi pilkkuryhmä (4299) on tyyppiä beeta–delta ja neljä (4295, 4298, 4300 ja 4301) ovat beetatyyppiä. Suurin ryhmä on edelleen 4294 (S15E04), jonka pinta-ala on 1280 MSH.

Aktiivisuuden ennustetaan jatkuvan ja X-luokan flarepurkauksille lasketaan noin 25 % todennäköisyyttä tälle ennustejaksolle. M-luokan purkausten todennäköisyys on 75 % ja purkauksiin liittyville protoni-ilmiöillä on 15 % todennäköisyys.

Maapallon lähiavaruuden tilaan vaikuttaa korona-aukon nopea virtaus, jonka polaarisuus on negatiivinen, koko ennustejakson ajan. Maapallon geomagneettisessa kentässä voi esiintyä heikko magneettinen myrsky yön 5./6. korona-aukon vaikutuksesta. Joulukuun 7. päivän aikana 4.12. lähteneen CME-pilven reuna-alueen vaikutus saattaa aiheuttaa heikon magneettisen myrskyn. Tämä toteutuminen kuitenkin vaatii sen, että mallinnukseen syötetyt tiedot ovat olleet oikeita ja että mallinnus on riittävän tarkka.

Ennuste

Yöt 5./6. ja 6./7. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa niiden todennäköisyys on pieni, mutta ei olematon. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.

Yö 7./8. Illalla kehittyvä mahdollinen magneettinen myrsky tuottaa revontulia lähes koko maassa etelärannikkoa myöten, jossa niiden todennäköisyys on pieni. Jos myrsky syntyy, niin magneettikenttä pysyttelee aktiivisena koko yön vaikkakin hieman laantuneena. Näin tapahtuessa, näkyvien revontulien alue kaventuu jonkin verran, jolloin revontulien todennäköisyys vähenee Etelä-Suomen osalta, pohjoisimmissa osissa maatamme revontulet ovat edelleen mahdollisia aamuun asti.

 

 

 

tiistai 2. joulukuuta 2025

Revontuliennuste 2. – 5.12.2025

Auringossa tapahtui X1.9-luokan flarepurkaus eilen kello 02.49 UTC uudella ja erittäin aktiivisella alueella AR 14299 (N22E68, Dai/beta-gamma). Purkauksen yhteydessä syntyi CME, joka havaittiin SOHO/ Lasco C2 koronagrafikuvissa alkaen kello 02.48 UTC. CME oli tyyppiä IV, joka tarkoittaa (lähes) Maata kohti lähtenyttä purkausta. Sen syntymisen yhteydessä havaittiin voimakas (>100 %) radiosäteilyn voimistuminen ja samanaikainen protonipurkaus, jonka tiheydeksi laskettiin 410 pfu.

SOHO/LASCO2 -kameran kuvissa näkyy vasemmalla voimakas CME-purkaus, joka tulee vaikuttamaan maapallon lähiavaruuden tilaan lähivuorokausina. Kuva NASA/SOHO/LASCO2.

Eteläisellä pallonpuoliskolla on mielenkiintoinen kolmen pilkkuryhmän kokonaisuus. Ensimmäinen on alfatyypin pilkkuryhmä 4298 (S16E31), joka on erittäin rauhallinen. Heti sen perässä on pilkkuryhmä 4294, joka on magneettiselta rakenteeltaan beeta–gamma–delta. Sen kooksi on ilmoitettu 1 440 MSH ja sille ilmoitetaan 20 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkaus lähiaikoina. Yksittäisiä pilkkuja ryhmässä on 40. Tämä pilkkuryhmä on niin iso, että sen pitäisi näkyä paljain silmin hyvissä havainto-olosuhteissa, jos Suomessa tällaisia olosuhteita joulukuussa on edes odotettavissa.

Kolmas pilkkuryhmä 4296 (beeta–gamma, S14E61) on kooltaan 640 MSH ja sille ennustetaan 5 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flare lähimmän vuorokauden aikana.

Auringon keskimeridiaanilla on laaja negatiivinen korona-aukko. Se tuottaa nopean CH SSH -virtauksen ja sen edellä (kuten aina) on voimakas aurinkotuulen tihentymä (CIR). Tämä yhdessä lähestyvän CME kanssa alkavat vaikuttaa maapallon lähiavaruuden avaruussäähän 3./4. yönä, jolloin on mahdollista G2-luokan magneettisen myrskyn kehittyminen.

Ennuste

Yö 2./3. Aamupuolella revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Varhaisaamun tunteina myös Keski-Suomen taivaalla voidaan havaita heikkoja revontulia. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.

Yö 3./4. Illan pimentyessä voidaan laajalti Lapista Etelä-Suomeen nähdä revontulia. Magneettinen myrsky kuitenkin kehittyy voimakkaammaksi aamupuolella työtä, jolloin revontulet ovat mahdollisia koko maassa ja myös Suomenlahden eteläpuolella Virossa. Magneettinen myrsky jatkuu koko aamupäivän, ja laantumista tapahtuu vasta (4.12.) iltapäivällä.

Yö 4./5. Magneettinen rauhattomuus jatkuu ja revontulia voidaan havaita jo alkuillasta Lapista Etelä-Suomeen alueella. Etelärannikolla revontulien mahdollisuus on olemassa, mutta se on kuitenkin hyvin pieni.