Viime vuorokausina Auringossa on tapahtunut runsaasti voimakkaita flarepurkauksia. Purkausten sarja alkoi 4. toukokuuta, jolloin nähtiin M9.13 luokan flare. Seuraavana päivänä (5.5.) havaittiin X1.3 ja X1.2 -luokan purkaukset ja eilen (6.5.) oli yksi voimakkaimmista X4.5 -luokan flarepurkaus. Näiden lisäksi Auringossa tapahtui hyvin monta M-luokan purkauksia. Tällaista ”ilotulitusta” ei aivan vähään aikaa ole havaittu. Taivaanvahdin lukijat varmaan ovat panneet merkille, että havaintoja näistä purkauksia on kertynyt sinne melkoinen määrä. Itsekin postasin sinne parista havainnosta kuvat.
Kuvassa näkyvä valkoinen alue on X4.5 -luokan flarepurkaus, jonka onnistuin kuvaaman eilen (6.5.2024). Kuvassa näkyvä purkaus on juuri maksimissaan. Kuva © Kari A. Kuure |
Nämä voimakkaimmat flarepurkaukset ovat syntyneet AR 13663 (N25W45) pilkkuryhmän alueella. Se on kuitenkin Auringonkiekon länsireunalla, joten vaikka sen aktiivisuus jatkuisi, niin vaikutukset tulevat vähenemään ja muutaman vuorokauden kuluessa se kiertyy länsireunan taakse. Tällä hetkellä sille ennustetaan 45 % todennäköisyyttä tuottaa X-luokan flarepurkauksia ja 80 % M-luokan purkauksiin. Maapallon ionosfääriin vaikuttavien protoni-ilmiöiden todennäköisyys on kohtuullisella tasolla, noin 20 %.
Toinen pilkkuryhmä, AR 13664 (S19E02) on sekin aktiivinen. X-luokan purkauksien todennäköisyys on 10 % ja protoni-ilmiöille 5 %. Tämän pilkkuryhmän koko on 560 ppm ja rakenteellisesti se on (EKC), joten tätä pilkkuryhmää kannattanee seurata lähivuorokausien aikana. Se voi aktivoitua samalla tasolle kuin tuo 3663.
Maapalloa on lähestymässä kaksi pienehköä CME-pilveä. Niiden odotetaan saavuttavan magneettikenttämme 9. päivän aikana. Se tulee vahvistamaan aurinkotuulen tihentymän vaikutusta, varsinkin kun IMF-kentän suunta on etelään. Kohtaamisesta voi aiheutua magneettista rauhattomuutta ja ehkäpä jonkin verran revontulia, vaikka niiden todennäköisyys on matala.
Ennuste
Yö 7./8. voi olla revontuliyö. Revontulia voi näkyä yön pimeimpinä tunteina Keski- ja Etelä-Suomessa. Aivan etelärannikolle revontulet eivät ulotu. Revontulikausi onkin päättymässä Keski-Suomessa ja se päättyy Etelä-Suomen pohjoisosassa aivan muutaman vuorokauden kuluessa. Etelärannikolla kausi jatkuu ainakin kesäkuulle.
Yöt 8./9. ja 9./10. ovat rauhallisia. Revontulien todenköisyys Etelä-Suomen taivaalla ovat todella pieni, joten niitä tuskin nähdään.
--
Tämä oli tämän talvikauden viimeinen säännöllinen revontuliennuste ennen syksyn uutta kautta. Toki seuraan mitä Auringossa tapahtuu ja jos on aihetta, raportoin niistä. Hyvää kesää kaikille revontuliennusteiden lukijoille, toivottavasti näistä on ollut hyötyä ja iloa harrastajille. Syksyllä jatketaan.
Kari A K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.