maanantai 31. elokuuta 2020

Revontuliennuste 31.8. – 3.9.2020

Auringon aktiivisuus on kääntymässä kohti nousua. Kesän aikana nähtiin melko usein seuraavaan auringonpilkkujaksoon (no 25) kuuluvia pilkkuja. Pilkut ja pilkkuryhmät olivat vielä hyvin pieniä ja lyhytaikaisia mutta tilanne voi muuttua nopeastikin.

Himmeät revontulet näkyivät tähtitornin kameralle. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Myös ensimmäiset syyskauden revontulet on havaittu Tampereella elokuun 19. aamuyöllä. Tulet eivät olleet kovin voimakkaita ja sen jälkeen on nähty repoja 27. ja 29. öinä. Tahti on siis kiihtymässä vaikka kaikkein näyttävimmät revontulet ovat (tilastollisesti) tulossa vasta muutaman vuoden kuluttua.

Ennuste

Auringon aktiivisuus ei ole kovinkaan voimakasta, pilkkuja ei ole lainkaan ja korona aukotkin keskittyvät lähellä pohjoisnapaa. Niinpä ei ole yllättävää, että revontulien mahdollisuus on hyvin pieni ja jos jotain näkyykin, ne ovat himmeitä.

Kaikki kolme yötä (31./1., 1./2. ja 2./3.) ovat samankaltaisia. Kp-indeksi odotetaan kohoavan suunnilleen lukemaan 3, jolloin himmeitä revontulia yön pimeimpinä hetkinä on mahdollista nähdä Keski-Suomen leveydelle. Tampereen leveydellä revontulet voivat näkyä kameroissa, mutta paljain silmin niitä voi etsiä lähinnä hyvin pimeässä paikassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.