Auringon ympäri kiertänyt korona aukko aiheutti jälleen
revontulia pohjoiselle taivaalle. Jälkitilanteessa eteläiselle
pallonpuoliskolle oli syntynyt hajanainen korona aukko, joka edelleen aiheuttaa
magneettikentän häiriöitä. Tilanne jatkuu tällaisena vielä muutaman
vuorokauden.
Ennustejakson alussa ja lopulla voidaan nähdä revontulia. Kuva © Kari A. Kuure. |
Pohjoisella pallonpuoliskolla sijainnut korona aukko tulee
jälleen esille marraskuun jälkipuoliskolla ja kohdistuu kohti Maata noin 20.11.
päivästä alkaen. Tällöin Kp-indeksi odotetaan kohoavan nopeasti lukemaan 5 ja
aiheuttavan magneettista myrskyämistä parin vuorokauden ajan. Tilanne alkaa
rauhoittua ennustejakson lopulla.
Ennuste
Lokakuun lopun aikana magneettinen rauhattomuus saa aikaa
revontulia aluksi Keski-Suomesta pohjoiseen ja lopuksi Pohjois-Suomessa ja
Lapissa.
Marraskuun alkupuolen kolme viikkoa ovat hyvin rauhallisia
ja revontulia voitaneen silloin nähdä vain Lapissa. Marraskuun 20. päivän
jälkeen parin vuorokauden ajan revontulet voivat olla kirkkaita eteläisintä
Suomea myöten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.