Tällä kertaa ennustejakson loppu on mielenkiintoinen, sillä silloin Kp-indeksin odotetaan kohoavan hyvin nopeasti myrskylukemiin. Tämä olisi seurausta Auringon ekvaattorin läheisyydessä olevasta korona aukosta mutta valitettavasti se on ekvaattorin eteläpuolella ja polariteetiltaan positiivinen. Näin ollen sillä ei pitäisi olla aivan ennustetun kaltaista vaikutusta maapallon magneettikenttään.
Energisten vapaiden elektronien määrä magneettikentässä on pieni tällä hetkellä. Niiden määrä voi ja ehtii kasvaa ennustejakson loppuun mennessä, mutta tapahtuko näin, onkin jo toinen kysymys.
Kolmaskin tekijä vaikuttaa, tai paremminkin on vaikuttamatta, sillä vähäinen koronamassapurkaus tapahtui 24.2. päivän alussa. Sen suunta on maapallon etupuolelle ja shokkiaalto menee ohi 28.2. päivän aikana.
Ennuste
Yöt 25./26. ja 26./27. ovat hyvin rauhallisia. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemissa 1–2, suurimman osan ajasta jopa lähellä nollaa. Tästä syystä revontulien näkymiselle on lähes olemattomat mahdollisuudet edes Pohjois-Lapissa.
Yöt 27./28. on hyvin epävarma. Kp-indeksi odotetaan kohoavan puolen yön aikaan lukemaan 5 (G1-luokan magneettinen myrsky) mutta johdannossa kerrotuista syistä tämän toteutuminen on hyvin epävarmaa. Jos ennuste toteutuu, niin silloin revontulia voitaisiin nähdä koko maassa. On myös mahdollista, että magneettinen myrsky ei toteudu mutta magneettinen häiriötila saa aikaan himmeämpiä revontuli-ilmiöitä Lapissa ja Pohjois-Suomessa.
Vastaava toimittaja Kari A. Kuure. Tässä blogissa julkaistaan tietoja avaruussäästä ja revontuliennusteita. Tätä blogia päivitetään yleensä syyskuusta huhtikuuhun, joissakin tapauksessa jo elokuussa voidaan ennuste julkaista jos odotettavissa on näyttävät revontulet. Voi kommentoida ennusteita rakentavassa hengessä ja erityisesti arviot toteutuneiden revontulien näkymisestä eripuolelta Suomea ovat tervetulleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.