Kuva © Tampereen Ursa ry. |
Aurinkotuulennopeus saavutti viimeksi kuluneen vuorokauden
aikana maksimin 705 km/s, keskiarvon ollessa noin 650 km/s. IMF
kenttävoimakkuus oli 5 nT ja Bz-komponentti – 4 nT.
Yli 2 MeV elektroneja oli
hyvin runsaasti. Kp-indeksin maksimiarvo oli 4,67 maaliskuun 6. päivän aamuyön
tunteina, muutoin indeksin arvo pysytteli 3 tuntumassa.
Ennuste
Viime päivinä maapallon lähiavaruuden avaruussäähän
vaikuttanut korona-aukko on kiertynyt näkymättömiin. Tämä ei kuitenkaan vaikuta
siihen, että myös tulevina vuorokausina se edelleen vaikuttaa harventuneena
aurinkotuulena avaruussäähän. Hiukkastiheys pysyttelee alhaisena (<<
5ppcm3) ja aurinkotuulen nopeus on noin 600 km/s tuntumassa. Energisten
elektronien määrän ennakoidaan laskevan keskimääräiselle tasolle ja Kp-indeksin
ennustetaan pysyttelevän alhaisissa lukemissa seuraavat kolme vuorokautta.
Yöt 6./7., 7./8. ja 8./9. ovat kaikki hyvin rauhallisia. Pohjois-Lapissa
revontulet ovat himmeitä kaaria ja vöitä. Lapissa revontulien kirkkaus voi olla
silmän värinäkemisen alapuolella, jolloin himmeät revontulet näyttävät harmailta
ja lähes huomaamattomilta. Etelämpänä revontulia tuskin nähtäneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.