torstai 16. maaliskuuta 2017

Revontuliennuste 16.–19.3.2017

Keväpäiväntasauksen aikoihin kameran herkälle kuvakennolle
voi tallentua himmeää revontulivaloa, vaikka paljain silmin
niitä ei pysty näkemään. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Auringon aktiivisten alueiden ja pilkkuryhmien puute jatkuu edelleen. Nyt pilkuttomia vuotokausia on tullut kolme lisää, yhteensä tälle vuodelle 20 vrk ja 27 % vuoden päivistä.

Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana aurinkotuuli on ollut tavanomaisen rauhallista, tuulen nopeuden maksimiarvo oli 407 km/s ja hiukkastiheys vakaasti noin 10 ppcm3. IMFn kenttävoimakkuus oli maksimissaan 9 nT ja Bz-komponentin -5 nT. Yli 2 MeV elektroneja oli normaali määrä. Kp-indeksi pysytteli arvojen 1–2 välillä. Vähäistä revontulivaloa tallentui Tampereen Ursan pohjoiseen suunnattuun sääkameraan viimeyönä.

Ennuste

Maapallon lähiavaruuden avaruussäähän vaikuttaa tavanomaisena jatkuva aurinkotuuli kahden ensimmäisen vuorokauden aikana. Kolmannen vuorokauden aikana maapallo joutuu korona-aukon vaikutuspiiriin mutta muutos ei ole kovinkaan jyrkkä. 

Kp-indeksin odotetaan kohoavan arvoon 3 ennustejakson aikana. Kevätpäivätasauksen läheisyys mahdollistaa vähäisen magneettisen rauhattomuuden aiheuttavan himmeitä revontulia jos elektronien arvo on keskimääräistä korkeampi (> 10000 pfu).

Yöt 16./17., 17./18. ja 18./19. ovat rauhallisia. Himmeitä revontulia voitaneen nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Kamera voi tallentaa revontulivaloa myös Keski-Suomessa mutta visuaalisesti niitä tuskin nähtäneen Oulun eteläpuolella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.