tiistai 25. lokakuuta 2016

Revontuliennuste 25.–28.10.2016

Maapallon korona-aukossa ja tilanne jatkuu vielä ainakin muutaman vuorokauden. Korona-aukko pitää maapallon magneettikentän häiriintyneenä ennustejakson ajan ja Kp-indeksi saavuttaa magneettisen myrskyn arvoja.  Aurinkotuulen vauhti on noin 400 km/s ja magneettikentän suunta on etelään noin (-)5 nT.

Ennuste

Yö 25./26. Kp-indeksi saavuttaa arvon 6 puolenyön aikaa ja pysyttelee tässä arvossa ainakin muutaman tunnin. Tämän merkitsee magneettista myrskyä (G2) ja revontulia nähtäneen Lapissa heti illan pimentyessä. Revontulet ilmaantuvat eteläisen Suomen taivaalle illan kuluessa, sitä myöhemmin mitä etelämpänä ollaan. Aamuyön tunteina revontulet voivat olla kirkkaita ja leimuta voimakkaasti. Revontulia voidaan tällöin nähdä myös Balttiassa, Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa. Revontulien todennäköisyys 20–35 %.

Yö 26./27. on ehkä edellistä yötä rauhallisempi. Kp-indeksin arvon odotetaan asettuvan arvoon 4, mikä merkitsee sitä, että vain pohjoisimmassa Lapissa revontulia voidaan nähdä heti illan pimetessä. Etelä-Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulia jouduttaneen odottelemaan puolille öille ja etelärannikolla niitä nähdään aamuyön tunteina. Todennäköisyys 20–35 %.


Yö 27./28. on ensimmäisen yön kaltainen. Kp-indeksi odotetaan nousevan arvoon 5 ja magneettikentässä esiintyy lyhytkestoisia alimyrskyjä. Revontulia nähtäneen koko maassa iltayöntunneista alkaen ja vuorokauden vaihduttua niitä nähdään Suomen lisäksi Baltiassa, Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa. Revontulet hiipuvat kuitenkin jo aamuyöllä Lappia lukuun ottamatta, jossa ne näkyvät aamuhämärään. Todennäköisyydet 15–30 %.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.