sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Revontuliennuste 15. – 18.10.2023

Maapallo on edelleen aurinkotuulen harvassa alueessa, joten merkittävä magneettisia häiriöitä ei ole odotettavissa. Maata on kuitenkin lähestymässä pienehkö CME, mutta se saavuttaa planeettamme vasta 18. päivän aikana Suomen aikaa. Auringonpilkkuryhmiä on seitsemän, mutta yksikään niistä ei ole ollut kovinkaan aktiivinen. Voimakkain flarepurkaus on ollut C9,8 viimeisen vuorokauden aikana.

Ennuste

Yöt 15./16., 16./17. ja 17./18. ovat rauhallisia ja himmeitä revontulia voi odottaa näkevän Pohjois-Lapissa. Etelä-Lapissa revontulet ovat mahdollisia viimeisenä yönä, mutta etelämpänä niiden todennäköisyys on erittäin pieni.

 

torstai 12. lokakuuta 2023

Revontuliennuste 12. – 15.10.2023

Maapallon kohdalla aurinkotuuli on hyvin harvaa ja nopeus on alhainen. Tämän tilanteen arvioidaan kestävä useamman vuorokauden, joten merkittäviä avaruussään muutoksia ei ole odotettavissa.

Kirkas meteori tai pienehkö tulipallo tallentui Tampereen Ursan pohjoiskameraan 9.10. aamuyöllä. Kuvassa näkyy myös himmeitä revontulia, jotka olivat kaukana pohjoisen suunnassa. Kuva © Tampereen Ursa. ry.

Ennuste

Yöt 12./13., 13./14. ja 14./15. ovat rauhallisia. Revontulia voitaneen nähdä Lapissa ja mahdollisesti toisena yönä myös Pohjois-Suomessa. Muualla revontulia ei ole odotettavissa.

 

maanantai 9. lokakuuta 2023

Revontuliennuste 9. – 12.10.2023

Auringon aktiivisuus on saavuttamassa maksimin, jonka ajankohdaksi on ennustettu jopa niin aikaisin kuin huhtikuussa 2024. Tarkkaa ajankohtaa on tietysti vaikea ennakoida ja varsinkin kun tälläkin kertaa maksimin odotetaan olevan kaksihuippuinen: ensin pohjoinen ja muutaman kuukauden tai jopa vuoden kuluttua siitä eteläinen pallonpuolisko saavuttaa maksiminsa.

Joka tapauksessa Aurinko on lähellä aktiivisuusmaksimia ja se näkyy myös sen magneettikentässä. Kuten tiedämme, aktiivisuusmaksimin yhteydessä myös Auringon magneettikenttä vaihtaa suuntaansa. Kentän suunnan vaihtuminen näkyy Auringosta laadittujen synoptisista kartoista, joihin on merkitty mm. Auringon alueellisten magneettikenttien suunta. Tällä hetkellä napojen läheisyydessä olevat kentät ovat heikkoja ja niiden magneettinen napaisuus vaihtelee jopa vuorokauden jaksoissa.

Tähän synoptiseen karttaan on merkitty auringonpilkkujen, flarepurkausten ja prominenssien lisäksi myös Auringon magneettiset alueet. Mertintä plus (+) ilmaseen etelänavan ja (-) pohjoisnavan. Musta alue kartan keskellä ilmaisee korona-aukon (tosin mielikuva siitä muodostuu liioitellun voimakkaaksi). Kuva SWPC.
 

Magneettisuuden suunnan muutos näkyy myös Auringon ekvaattoritason virtalevyssä. Sen poimut ovat jyrkempiä ja tiheämmässä kuin muulloin. Virtalevyn muoto vaikuttaa maapallon magneettikenttään ja mitä voimakkaampia ja nopeampia poimujen vaihtelut ovat sitä useammin ja voimakkaammin myös revontulia on nähtävissä.

Ennuste

Maapallo on kohtaamassa aurinkotuulen tihentyneen alueen, joka näyttää suhteellisen voimakkaalta. Hiukkastiheys on jo kohonnut suunnilleen nelinkertaiseksi keskitiheydestä ja nopeus on hieman hitaampaa kuin tavallisesti. Tällä kerta tähän tihentymään liittyy jälleen IMF-kentän suunnan muutos etelästä pohjoiseen. Tihentymän jälkipuolella aurinkotuulen tiheys on voimakkaasti harventunut, jolloin tilanne vastaa sitä mitä kohdataan matalamman aktiivisuuden aikoina korona-aukkojen muodossa.

Yöt 9./10., 10./11.  ja 11./12. ovat tavanomaisia revontuliöitä. Revontulia nähtäneen Lapissa ja Pohjois-Suomessa ja Keski-Suomessa ne ovat mahdollisia. Pilvisyystilanteen ollessa selkeä myös etelämpänä on ajoittain mahdollista nähdä himmeitä ja lähes värittömiä revontulivöitä. Kamerankuvissa värit tietysti tulevat näkyviin. Värittömyys johtuu tietysti silmämme värinäkemisen suhteellisen korkeasta kynnyksestä valovoimakkuuden suhteen. Tästä syystä etenkin valosaasteisilla alueilla revontulien tunnistamisessa voi olla vaikeuksia.

 

 

perjantai 6. lokakuuta 2023

Revontuliennuste 6. – 9.10.2023

Avaruussäässä on hiljalleen tapahtumassa muutoksia hieman aktiivisempaan suuntaan. Auringossa on pilkkuryhmiä runsaasti ja pari niistä on tavallista aktiivisempia. Eilen illalla havaittiin lähes halo-CME, joka kuitenkin näyttää hieman heikolta. Se tuskin parin vuorokauden kuluttua aiheuttaa mitään isompaa myrskyä, mutta vaikuttaa kuitenkin jonkin verran maapallon magneettikenttään häiritsevästi.

Yö 4./5. ei pitänyt olla revontuliyö, mutta jonkin verran himmeitä revontulia kuitenkin tallentui Tampereen Ursan pohjoiskameraan. Näitä revontulia paljain silmin ei ehkä olisi Näsijärven rannalta kuitenkaan nähty, sillä silmän värinäkemisen kynnys tuskin ylittyi. Kuva © Tampereen Ursa.

 

Ennuste

Yö 6./7. on aktiivinen revontuliyö. Ennusteen mukaan Kp-indeksin odotetaan kohoavan jonkin verran jo iltayöstä, mutta varsinainen magneettinen myrsky (G1) kehittynee aamuyön ja aamun tunteina. Revontulia nähtäneen lähes koko maassa viimeistään aamupuolella yötä, etelärannikkoa lukuun ottamatta.

Yö 7./8. näyttäisi muodostuvan myös aktiiviseksi. Aivan myrskylukemiin ei päästäne, mutta revontulitoiminta alkaa näkyä taivaalla tavanomaiseen alkamistaikaan, eli siinä kello 21 tietämillä. Ennusteen mukaan aktiivisuus kohoaa voimakkaan häiriön tilaan, joten revontulia nähtäneen Etelä-Suomen leveyksiltä pohjoiseen. Magneettinen häiriö laantunee ennen aamua.

Yö 8./9. on jälleen rauhallisempi, vaikkakin avaruussään ennusteen epävarmuus on jo merkittävä. Revontulia nähtäneen lähinnä Lapissa mutta Pohjois-Suomessa revontulet eivät ole aivan mahdottomia. Etelämpänä niitä ei kuitenkaan ole odotettavissa.