Viimeisen vuorokauden aikana Aurinkoon on syntynyt uusi,
vielä hyvin pieni pilkkuryhmä (AR2739) samaan aikaan kun edellinen pilkkuryhmä
(AR2738) on vielä näkyvissä ja voimissaan. Uuden pilkkuryhmän magneettinen polaarisuus
osoittaa sen kuuluvan nyt päättymässä olevaan auringonpilkkujaksoon 24 ja
yleensä tällaiset ryhmät eivät tuota kovinkaan voimakkaita flare-purkauksia.
Niinpä tutkijat arvioivat pilkkuryhmän aiheuttamien C-luokan purkauksien
todennäköisyydeksi vain 5 % eli samaksi, mikä on ryhmälle AR2738.
Ennuste
WSA-Enlil aurinkotuuliennusteen mukaan maapallo olisi
kohtaamassa aurinkotuulen tihentymän 18. päivän aamuyönä Suomen aikaa.
Toistaiseksi havainnot eivät kuitenkaan tätä osoita. Jos ja kun tämä tapahtuu,
lähiavaruuden hiukkastiheys kohoaa ja hiukkasvirtauksen nopeus hieman putoaa.
Vaikutus on kuitenkin hyvin lyhytaikainen ja hiukkastiheys putoaa muutamassa
tunnissa alemmaksi, mutta jää tavanomaista suuremmaksi pariksi vuorokaudeksi.
Tämä ei kuitenkaan juurikaan vaikuta avaruussään yleiseen tilanteeseen.
Yöt 18./19., 19./20.
ja 20./21. ovat hyvin rauhallisia. Kp-indeksin ennustetaan pysyttelevän
matalassa lukemassa 2 tai sen alapuolella koko ennustejakson. Näin ollen himmeitä
revontulia ei ole odotetavissa kuin aivan Pohjois-Lapissa. Tosin yöt siellä
ovat vain hämäriä, joten mahdolliset revontulet eivät ole kovinkaan silmiinpistäviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.