tiistai 6. marraskuuta 2018

Pitkäaikainen revontuliennuste 5.11.–1.12.2018


Viime viikonlopun magneettinen myrsky on edelleen laantumisvaiheessa. Normaali tilanne saavutetaan noin vuorokauden tai kahden kuluttua. Sen jälkeen koetaan lyhytaikainen rauhattomuus mutta sen jälkeen on pitkä kausi, jolloin maapallon magneettikentässä ei tapahdu juuri mitään.

Ennustejaksoon sisältyy vain yksi, himmeitä revontulia lupaileva lyhyt jakso. Kuva © Kari A. Kuure.


Ennuste

Himmeitä revontulia voidaan nähdä Pohjois-Suomesta Lappiin alueella 10. 11 marraskuuta. Keski-Suomessa kamera voi tallentaa himmeää revontulivaloa. Etelä-Suomessa rovontulien mahdollisuus on hyvin pieni.

Marraskuun 12. päivästä alkaen ennustejakson loppuun ei ole odotettavissa revontulia kuin Pohjois-Lapissa. Lapin eteläosissakin revontulet voivat olla lähinnä satunnaisia, himmeitä ja lyhytaikaisia.



maanantai 5. marraskuuta 2018

Revontuliennuste 5.–8.11.2018


Magneettinen myrsky ja siihen liittyvät revontulet näkyivät Pirkanmaan taivaalla sunnuntai-iltana jo alkuillasta. Kp-indeksi kohosi lukemaan 5 ja magneettisia häiriöitä pohjoisilla mittausasemilla jo iltapäivällä. Nurmijärvellä magnetometrit mittasivat häiriöitä kello 23 Suomen aikaa. Oulun pohjoispuolella magneettiset häiriöt jatkuivat aamuyölle ja lyhyen tauon jälkeen aamun jo valjettua. Aamun aikana Kp-indeksi kohosi arvoon 6.

Himmeät revontulet ovat mahdollisia Pirkaanmaan leveydellä ennustejakson aikana. Kuva © Tampereen Ursa ry.


Magneettisen myrskyn odotetaan laantuvan tämän vuorokauden aikana. Sen seurauksena magneettikentässä esiintyy rauhattomuutta vielä parin vuorokauden ajan. Rauhattomuus saattaa johtaa revontulien ajoittaiseen näkymiseen.

Ennuste

Yö 5./6. aikana magneettikenttä on rauhaton. Kp-indeksi odotetaan kohoavan lukemaan 4 joka toteutuessaan tuottaisi revontulia Keski-Suomea myöten. Etelä-Suomessa revontulille on pieni mahdollisuus keskiyön tietämillä.

Yö 6./7. on jo selvästi rauhallisempaa aikaa. Kp-indeksin odotetaan kohoavan korkeintaan lukemaan 3, jolloin revontulet ovat mahdollisia Pohjois-Suomesta Lappiin. Keski-Suomessa revontulien mahdollisuus on pieni keskiyön tietämissä mutta Etelä-Suomessa revontulia tuskin nähtäneen.

Yö 7./8. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemassa 2, jolloin himmeitä revontulia voitaneen nähdä vain Lapissa. Pohjois-Suomessa ja siitä etelään revontulia tuskin nähdään.



perjantai 2. marraskuuta 2018

Revontuliennuste 2.–5.11.2018


Lähivuorokausien avaruussäähän vaikuttaa Auringon ekvaattorilla oleva korona-aukko, jonka avoimet magneettiset voimaviivat kohtaavat maapallon magneettikentän. Samaan aikaa kuitenkin maapallon magneettikentän energiset elektronit ovat vähissä, joten odotettavissa oleva magneettinen häiriö ei ole ehkä aivan niin voimakas kuin se olisi elektronimäärän ollessa normaali tai runsas. Elektronitilanteeseen ei näyttäisi tulevan merkittävää muutosta lähivuorokausina.

Ennuste revontulien runsaudesta ja näyttävyydestä pitää sisällään epävarmuustekijöitä, joten ennusteen toteutumien on lyhyelläkin aikavälillä kyseenalaista. Kuva © Tampereen Ursa ry.


Ennuste

Yö 2./3. on erityisen rauhallinen. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän matalissa lukemissa, maksimiarvon ollessa 1–2. Näin alhainen Kp-indeksin lukema mahdollistaa himmeiden revontulien näkymisen Pohjois-Lapissa mutta ei muualla.

Yö 3./4.  on ennusteen mukaan magneettisen myrskyn aikaa. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 5 viimeistään hieman ennen puoltayötä ja pysyttelevän siinä suhteellisen lyhyen aikaa. Myrskylukemat kuitenkin laantuvat aamupuolella yötä ja magneettikenttä jää rauhattomaan tilaan aamun valjetessa. Revontulia yön aikana on mahdollista nähdä koko maassa, jos ennuste toteutuu mutta se edellyttää elektronien määrän selkeää kasvua maapallon magneettikentässä. Aamuyön tunteina revontulia mahdollisuus on hyvä Pohjois-Suomesta Lappiin.

Yö 4./5. tulee olemaan rauhallinen. Kp-indeksin maksimiarvon savuttaneen arvon 3, jolloin himmeitä revontulia on mahdollisuus nähdä Pohjois-Suomessa ja Lapissa. Muualla revontulien mahdollisuus on vähäinen.



tiistai 30. lokakuuta 2018

Revontuliennuste 30.10.–2.11.2018


Ennustejakson aikana revontulet ovat mahdollisia Keski-Suomesta Lappiin ja Etelä-Suomessa tulien mahdollisiin on pieni. Elektronien määrä magnetosfäärissa on vähäinen, joten mahdollisten revontulien kirkkaus jää tavanomaisesta merkittävästi.

Ennuste

Yö 30./31. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän suurimman osan aikaan lukemassa 3. Indeksin odotetaan kuitenkin nousevan arvoon 4 aamun tunteina, jolloin revontulien mahdollisuus kasvaa myös Keski- ja Etelä-Suomessa.

Yöt 31./1. ja 1./2. ovat rauhallisia. Kp-indeksin korkein arvon on 2 ja tämä tarkoittaa, että rauhallisia revontulia voi näkyä Lapissa tai vain Pohjois-Lapissa.






Pitkäaikainen revontuliennuste 29.10–24.11.2018


Ennusteeseen sisältyy yksi mahdollinen magneettinen myrsky, joka saattaa tuottaa kirkkaita revontulia koko maahan.

Ennusteessa on yksi muutaman päivän jakso jolloin Pirkanmaalla voidaan nähdä revontulia.
Kuva © Kari A. Kuure.

Parille seuraavalle yölle ennustetaan magneettikentän rauhattomuutta, joka mahdollista suhteellisten kirkkaiden revontulien näkymisen Lapissa ja Pohjois-Suomessa, Keski-Suomessa revontulet ovat himmeitä ja rauhallisia ja Etelä-Suomessa revontulien mahdollisuus on pieni.

Tämän jälkeen seuraa pari vuorokautta, jolloin magneettikenttä on hyvin rauhallinen ja revontulien mahdollisuus vähäinen Lapissa.

3. marraskuuta Auringon ekvaattorilla oleva korona-aukko siirtyy asemaan, jossa se voi vaikuttaa voimakkaasti lähiavaruuden avaruussäähän. Kp-indeksin odotetaan kohoavan myrskylukemiin (Kp=5), jolloin kirkkaita ja loimuavia revontulia on mahdollista nähdä koko maassa. Muutaman seuraavan vuorokauden aikana magneettikenttä on edelleen rauhaton ja revontulia nähtäneen Keski-Suomesta pohjoiseen. Etelä-Suomessa revontulet ovat hyvinkin mahdollisia.

8. marraskuuta korona-aukon vaikutus laantuu ja revontulien mahdollisuus vähenee. Vielä 9.–11. päivien välissä esiintyy jonkin verran rauhattomuutta, joka ainakin Pohjois-Suomesta Lappiin alueella voi generoida kohtuullisen kirkkaita revontulia.

Tämän jälkeen revontulien mahdollisuus näyttää olevan hyvin vähistä koko ennustejakson loppuun asti.






lauantai 27. lokakuuta 2018

Revontuliennuste 27.–30.10.2018


Lähivuorokausien aikana avaruussäässä ei ole odotettavissa magnetosfäärin tilaan vaikuttavia tapahtumia.

Ennuste

Yöt 27./28.,28./29. ja 29./30. ovat rauhallisia. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän lukemissa 1–2, joten vain Pohjois-Lapissa voidaan odottaa himmeitä revontulia ja sielläkin vain puolenyön aikaan lyhyinä episodeina.




keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Revontuliennuste 24.–27.10.2018


Ennustejaksolla maapallo kohtaa kapean harventuneen aurinkotuulen alueen, mutta tämä vaihe kestää vain noin vuorokauden. Ennustejakson ensimmäisenä yönä voi näistä siirtymistä johtuen näkyä himmeitä revontulia ainakin Keski-Suomesta pohjoiseen.

Ennuste

Yö 24./25. aikana voi esiintyä revontulia. Kp-indeksin maksimiarvoksi ennustetaan lukemaa 3, joka toteutuessaan vois aiheuttaa himmeitä revontulia Keski-Suomesta Lappiin. Energisiä elektroneja maapallon magneettikentässä on vain hyvin vähän, joten jos tilanne tässä suhteessa ei muutu, revontulien mahdollisuus on pieni. Vähäinen rauhattomuus kestää iltahämärästä aamuhämärään.

Yöt 25./26. ja 26./27. ovat rauhallisia Kp-indeksi on lukemassa 2 molempina öinä, joten himmeitä revontulia nähtäneen vain Lapissa.




tiistai 23. lokakuuta 2018

Pitkäaikainen revontuliennuste 22.10–17.11.2018


Marraskuun alkupuolella olemme jo sen verran kaukana syyspäiväntasauksesta, että revontulien runsaus on kääntynyt laskuun. Tästä syystä himmeimmät reposet jäävät näkymättä, joten bongailun voi kohdistaa vain todennäköisimpiin öihin.


Ennuste lupailee parina yönä revontulia koko maahan.
Kuva © Kari A. Kuure.

Ennustejaksolla Kp-indeksin odotetaan nousevan myrskylukemiin 3. ja 4. marraskuuta. Näiden päivien lisäksi parina seuraavanakin vuorokautena mahdollisesti on näkyvissä revontulia lähes koko maassa.

Lokakuun lopulla on suunnilleen viikon jakso, jolloin jonakin yönä, todennäköisesti 28./29. revontulia voidaan nähdä Keski-Suomesta pohjoiseen. Toinen vastaava jakso alkaa 7. ja päättyy 11. marraskuuta.

Ennustejakson muut yöt ovat rauhallisia ja himmeitä revontulia nähtäneen vain Lapissa ja sielläkin pohjoisosassa ja ei kaikkina öinä.




sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Revontuliennuste 21.–24.10.2018


Edellinen ennuste ei olisi voinut mennä enempää pieleen. Kp-ennusteessa arvioitiin indeksin lukemaksi 5 mutta todellisuudessa se on pysytellyt hyvin kiinteästi nollan tuntumassa viimeiset kolme vuorokautta. Tilanne oli seurausta IMF-kentän Bz-suunnasta, joka pysytteli sitkeästi kohti pohjoista hetkittäisiä eteläsuuntaisia piikkejä lukuun ottamatta. Kokonaiskentän (Bt) voimakkuus oli vähäistä, noin 2–3 nT. Lisäksi energisten elektronien määrä oli pikemminkin matala kuin normaali. Kaikki muuttujat olivat siis revontulien vastaisia, joten eipä niitä sitten näkynytkään.

Tilanne näyttää pysyvän suunnilleen samanlaisena ennustejakson ajan. Lähiavaruuden avaruussäähän vaikuttaa lähinnä aurinkotuulen tihentymä, jossa hiukkastiheys on korkea ja aurinkotuulen nopeus keskimääräistä hitaampaa. Energisten elektronien määräkin näyttää pysyttelevän vähäisenä, joten Kp-indeksiennusteessa kerrotaan vain lukemista 1–2 seuraaville vuorokausille.

Ennuste

Yöt 21./22., 22./23. ja 23./24. kaikki ovat erittäin rauhallisia. Revontulia ei juurikaan ole odotettavissa Pohjois-Lapin eteläpuolella ja sielläkin jos jotakin näkyy, ne ovat himmeitä ja hyvin rauhallisia kaaria.

torstai 18. lokakuuta 2018

Pitkäaikainen revontuliennuste 15.10–10.11.2018


Ennustejaksolla on kaksi aktiivista vaihetta, jolloin revontulien mahdollisuus koko maassa on hyvä.

Ennustejaksolla on pari kolme revontuliyötä odotettavissa. Kuva © Kari A. Kuure.

Ensimmäinen aktiivinen jakso on jo käsillä ja huippuhetket ajoittuvat 19.10. päivän iltaan. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 5, jolloin revontulien mahdollisuus on hyvä aivan etelärannikkoa myöten. Magneettikentän häiriötila menee kuitenkin nopeasti ohi ja sen jälkeen tilanne pysyttelee normaalina, eli Kp-indeksin lukemat ovat 2–3 välillä.

Toinen, ja hieman pidempi jakso on odotettavissa 3.11. alkaen. Kp-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 5 hyvin nopeasti ja pysyttelevän näissä lukemissa parin vuorokauden ajan. Sen jälkeen rauhoittuminen on hyvin hidasta ja normaalitilaan päästään vasta 7.11. Tällä jaksolla, sen toteutuessa, nähtäneen revontulia jälleen koko maassa. Tämän häiriötilan aiheuttaa sama korona aukko, joka aiheutti koko maan kattavat kirkkaat revontulet 7.10. iltana. Jos muutoksia korona aukossa heikkenevään suuntaan ei ole tapahtunut, odotettavissa on pari hienoa revontuliyötä.