Auringonpilkkuryhmiä on kahdeksan, joista AR 13389 näyttäisi olevan aktiivisin, tosin sen voimakkain flarepurkaus on ollut M9,4 luokkaa viimeisen kolmen vuorokauden aikana. Ryhmälle ennustetaan 25 % mahdollisuutta tuottaa X-luokan flare lähivuorokausina. Auringon pohjoisella pallonpuoliskolla on laajahko korona-aukko, mutta se sijaitsee keski-levyksillä, joten sen ei uskota vaikuttavan maapallon lähiavaruuden avaruussäähän kovinkaan paljoa. Maa kohtaa jälleen aurinkotuulen tihentymän, jonka IMF-kentän Bz -suunta on etelään. Kohtaaminen voi nostaa jonkin verran maapallon geosynkronisella radalla mitattavien elektronien määrää. Lisäelektronit magneettikentässä voivat aiheuttaa jonkin verran aktiivisuuden lisääntymistä, mutta mistään magneettisesta myrskystä ei kuitenkaan ole kyse.
Ennuste
Yö 12./13. on suurimmalta osalta hyvin rauhallinen. Revontulet ovat mahdollisia Lapista Pohjois-Suomen leveyksillä. Aamuyöstä tai vasta aamun tunteina revontulia voitaneen nähdä myös Keski-Suomen leveydellä. Etelämpänä revontulia tuskin nähdään.
Yö 13./14. on hyvin samankaltainen edellisen yön kanssa. Revontulet ovat mahdollisia pohjoisilla leveyksillä ja jonkinlainen mahdollisuus niille on Keski-Suomessa aamuyöstä. Kaiken kaikkiaan revontulitoiminta on edellistä yötä rauhallisempaa.
Yö 14./15. on edelleen rauhallinen tämän hetkisten tietojen mukaan. Revontulet ovat mahdollisia Lapissa ja Pohjois-Suomessa mutta etelämpänä niitä tuskin nähdään. Tilanne ehtii kuitenkin muuttua, etenkin jos AR 13889 pilkuryhmässä tapahtuu voimakas flare ja siihen liittyvä CME -purkaus. Tällöin avaruussään tilanne ehtii muuttua täysin toiseksi. Jos näin käy, palaan uuden ennusteen muodossa ennen tämän jakson päättymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.