maanantai 17. joulukuuta 2018

Pitkäaikainen revontuliennuste 17.12.2018–12.1.2019


Ennustejaksolla on pari vuorokautta sellaisia, että niiden aikana revontulien mahdollisuus on hieman parempi. Näidenkään öiden aikana ei mitään balalaikkashowta ole odotettavissa, sillä häiriötilat ovat lyhytaikaisia ja rajoittuvat lähinnä maamme pohjoisosaan.

Vain pari heikohkoa aktiivista kautta sisältyy tähän neljän viikon ennusteeseen.
Kuva © Kari A. Kuure.


Ennuste

Ensimmäinen hieman rauhattomampi jakso sijoittuu 29. päivälle. Kp-indeksin ennustetaan kohoavan jo hieman edellisenä päivänä. Kp-indeksin maksimilukemaksi ennustetaan 4, joka merkitsisi toteutuessaan sitä, että revontulien mahdollisuus Keski-Suomesta pohjoiseen on hyvä ja Etelä-Suomessakin on jonkinlainen revontulien esiintyminen mahdollista. Etelärannikolle nämäkään tulet tuskin yltävät.

Aivan samanlainen jakso saavuttaa huippunsa muutamaa vuorokautta myöhemmin. 4. päivänä tammikuuta on odotettavissa hieman magneettista rauhattomuutta ja Kp-indeksin maksimi arvoksi ennustetaan jälleen lukemaa 4.

Molempien jaksojen huipun jälkeen on muutaman vuorokauden tasoittumisvaihe, joiden aikana Kp-indeksi maksimiarvo voi kohota lukemaan 3.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.