Revontulet ovat mahdollisia. Kuva © Tampereen Ursa ry. |
Auringon toiminta on ollut viimeksi kuluneen vuorokauden
aikana hyvin rauhallinen: c-luokan flare-purkauksia ei esiintynyt.
Aurinkotuulen nopeus oli maksimissaan 332,1 km/s ja hiukkastiheys oli
lyhytaikaisesti 14 ppcm3. IMF-kentän kokonaisvuo oli suurimmillaan
Bt=8 nT ja pohjoiseteläsuuntainen kentän komponentti eteläsuuntainen maksimi
oli Bz=-6,23 nT. Yli 2 MeV elektroneja oli kohtalaisesti (2534 pfu).
Ennuste
Auringon aktiivisuudessa ei ole odotettavissa muutoksia.
C-luokan flare-purkauksia ei ole odotettavissa hyvin suurella
todennäköisyydellä. Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän ensimmäisen yön aikana
lukemissa 2–3, ja toisena yönä sen odotetaan kohoavan lukemaan 4.
Ennusteen kolmannen (17.4.) päivän
aamupäivällä indeksin odotetaan kohoavan lukemaan 5 mutta laskevan ennen iltaan
lukemiin 3–4 jossa arvossa se pysyttelee aamun asti. Maapallo siirtyy 16. päivän aikana
aurinkotuulen hiukkastiheydeltään harventuneelle alueelle, joka muutos voi
aiheuttaa hieman magneettista epävakautta magneettikenttään.
Yö 15./16. on rauhallinen. Himmeitä revontulia näkynee
lähinnä Lapissa ja Pohjois-Suomessa, Keski-Suomessa vähäistä revontulivaloa voi
tallentua kameroiden herkille kuvakennoille. Etelämpänä revontulia tuskin
nähtäneen.
Yö 16./17. näkyvien revontulien määrä hieman kasvaa
edellisestä yöstä. Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat näkyviä mutta
rauhallisia, jonkin verran esiintyy säteiden muodostumista. Keski-Suomessa
rauhallinen revontulikaari on mahdollinen ja Etelä-Suomessa himmeä
revontulikaari voi tallentua kameroiden kennoille.
Yö 17./18. voi olla ennustejakson aktiivisin. Lapissa
revontulet voivat olla loimuavia ja värikkäitä. Pohjois- ja Keski-Suomessa
revontulet voivat olla selkeästi näkyviä ja jonkin verran säteiden
muodostumista voi esiintyä. Etelä-Suomessa rauhallinen revontulikaari on
mahdollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.