tiistai 31. elokuuta 2021

Revontuliennuste 31.8. – 3.9.2021

Edellinen ennusteeni osui oikeaan vain osittain, näkyneet revontulet olivat himmeämpiä ja rauhallisempia kuin mitä ennusteen perusteella oli odotettavissa. Taivaanvahdissa jopa Pohjois-Suomessa tehtyjä havaintoja kuvattiin rauhallisiksi. Tämä sinällään ei ole mitenkään harvinaista, sillä ennusteen toteutuminen ”vain” 50 % tarkkuudella on aivan arkipäivää.

Revontulet Tampereen Ursan sääkamerassa näyttivät tältä olessaan kirkkaimmillaan 29./30. yönä. Huomaa, että kuvan aikaleima on UTC aikaa, jonka käyttämiseen olemme siirtyneet.

 

Auringon aktiivisuus on tällä hetkellä rauhallinen, vain muutamia C-luokan flarepurkauksia on tapahtunut viimeisen vuorokauden aikana, ja pilkkualueen AR2860 ennustetaan tuottavan niitä lisää noin 70 % todennäköisyydellä. C-luokan purkaukset ovat kyllä riittävän voimakkaita sadakseen aikaan pienehkön CME-pilven, mutta tämä pilkkualue alkaa olla kiertynyt maapalloon herkimmin vaikuttavalta alueelta pois.

Ennuste

Yö 31.8./1.9. näyttäisi muodostuvan hyvin rauhalliseksi. Korkeiden leveysasteiden K-indeksin odotetaan kohoavan lukemaan K3 ja Kp-indeksi puolestaan Kp4, joten Lapissa ja Pohjois-Suomessa revontulet ovat mahdollisia. Keski-Suomessa kameroilla voidaan tehdä joitakin havaintoja rauhallisista revontulikaarista tai vöistä. Energisten elektronien tilanne magneettikentässä on hieman tavallista korkeampi, joten se luo hyvät mahdollisuudet revontulien näkymiselle ainakin Lapissa.

Yö 1./2. Näyttäisi muodostuvan edellistä aktiivisemmaksi. Tähän vaikuttanee maapallon magneettikenttään törmäävä pienehkö CME-pilvi. Indeksien odotetaan kohoavan yön aikana lukemiin K4 ja Kp5 (kenties Kp6) painottuen aamun tunteihin. Näin korkeat Kp-lukemat lupailevat hyvääkin revontuliyötä, mutta K-indeksi on hieman vaisumpi ja painottuu voimakkaimmin aamuyölle tai jopa aamuhämärään.

Yö 2./3. jäänee edellisen yön aktiivisuutta vähäisemmäksi. Indeksien lukemat ennustetaan pienemmäksi kuin edellisille yölle, joten revontulien mahdollisuus näyttäisi olevan kohtuullinen Lapissa. Muualla tuskin revontulia nähdään.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.